tiistai 28. syyskuuta 2010

Haikeus...

Olen usein kertonut, että rakastan metsää. Näin syksyllä metsässä kulkeminen on upeaa. On raikasta ja metsä tulvii värejä.

Maassa on koivuista lennelleitä oksia, kerään niitä pienen kimpun ja punon ne ympyrään. Muutama mustikanvarpu, pieni pihlaja. Puolukoita, ei kovin monta sillä en henno katkoa marjoista kylläisää varpua. Pieni pala metsää on nyt tässä, ihan siinä kotiovemme vieressä.

Tällä tiellä ihan hetki sitten juostiin paljain varpain mekon helmat hulmuten. Nyt tie on peittynyt lehtiin ja ennen vihreiden puiden saattelema polku on tyhjien oksien vallassa. Vielä muutama kukka muistuttaa kesästä, mutta kylmä ja raaka tuuli kertoo, ettei kesä ole.

Hiekkalaatikon reunalla on kakkusia rivissä. On niin kylmä, että pienessä kädessä pidetään hanskoja. Hiekkalaatikon reunaa raapusteassa irtoaa valkoista kuuraa. On pakkanen.

Pian aika vaihtuu lokakuuhun. Haikeaa, kesä oli niin kaunis ja ihana. Odotan innolla ensilunta ja pulkkamäkeen pääsyä. Odotan lumen narskuntaa kengän alla ja lasten iloa joulun odotuksesta. Nautin tähtitaivaasta ja ja siitä kun kevättalvella kaikki kimmeltää. Tieto keväästä ja kesän odotus alkaa sitten taas.

Hei hei kesä, me odotetaan sinua taas ensi vuonna.

3 kommenttia:

Kotiäiti kirjoitti...

Ihana postaus! <3

Äiti Seinäjoelta kirjoitti...

Ihana postaus taas kerran :)
Saat aina hymyn huulille!

dibsukka kirjoitti...

Kiitos:) Minusta tuo on maailman ihanin kommentti. Lukea, että omat kirjoitukseni saa hymyn huulille.