perjantai 11. maaliskuuta 2011

Pieni askel...

ihmiselle, suuri harppaus meidän perheelle...

Minähän oon useaan otteeseen kertonut, että meillä ahdasta. Ei siis silleen ahdasta etteikö mahduttas elämään, mutta sen verran ahdasta, että tilaa kaivataan päivittäin.

Ensi syksynä meidän esikoinen aloittaa esikoulun, pian koulunkin, joten sekin ajatus, että esikoisella pitäisi olla oma huone, on ollut ajatuksissa.

Useamman vuoden ajan olemme puhuneet asunnonvaihdosta, mutta mikään muu ei ole tuntunut omalle, sellaiselle, että siellä tahtoisi asua. Ei mikään ennen tätä viikkoa...

Maanantaina sinne mentiin ekan kerran. Ihana, viisi huonetta, keittiö, sauna, oma täysin suojainen piha, oma talo, lasitettu parveke, autokatos, omenapuut, suht uusikin. Aika ihana, niin ihana, että sinne mentiin toisen kerran torstaina. Hei, täällä on korkea katto, aula yläkerrassa ja pihalla terassi, tässä on turvallinen sijainti ja lähellä asuu muitakin lapsia. Tää on sokkeloinen ja suloinen, tää on ihan meidän näköinen.

Tänään saimme soiton "teidän ostotarjous on hyväksytty".

Mikään ei ole vielä varmaa, meillä on ostotarjouksessa oman asunnon myyntiehto, oma on myynnissä, joten nyt vaan odotellaan... Tänään meillä kävi ekat asunnon katsojat, yksi selvittää rahoitusta ja toinen miettii, eihän sitä tiedä jos tämä menisi nopeaankin. Sunnuntaina eka yleisesittely:) Jännittää!

Mikään kiire meillä ei ole, nykyinen koti on ihana ja hyvällä paikalla sekin. Jos tuo toinen ehtii mennä, niin sit se menee, silloin sitä ei oo meille tarkoitettu.

Mutta on tämä jännää...

20 kommenttia:

dibsukka kirjoitti...

ps. pääsenköhän mie ennätystenkirjaan kohdalle "eniten pilkkuja lauseessa..."

Possumamma kirjoitti...

Wautsi, onnittelut!

P.S. Se pilkkuennätys taitaa vielä toistaiseksi olla mun nimissä;D

dibsukka kirjoitti...

Possumamma: Kiitos, mutta korostan toki, että mikään ei ole varmaa.

Oman asunnon myyntiehdolla tehdyssä asuntotarjouksessa on aina riski että asunto menee toiselle, tai oman asunnon myynti viivästyy.

Toisaalta, luottavaisin mielin myynnin suhteen olen, onhan tämä ihana asunto:) ja kiinnostuneita on useampi.

Voi mahoton, jännittää!

Saija kirjoitti...

Voi toivottavasti kaikki menee hyvin ja asunto nopeasti kaupaksi. Meillä on oma talo kanssa myynnissä ja on tämä kyllä jännää. Mä olen mahdoton stressaaja näiden asioiden kanssa ja kun ei ole kolmessa viikossa mennyt kaupaksi (arvio 3 kuukautta), niin olen varma, että ei mene ikinä.

dibsukka kirjoitti...

Saija: Onnea talon myyntiin.

Miehän teen työkseni tuota, että myyn asuntoja, joten sen puolesta tosiasiat on hallussa. Tiedän, että myyntiajat on joskus pitkiä ja ettei asiat tapahdu hetkessä. Pyrin pysymään luottavaisena ja rauhallisena. Asunnon myynnissä tilanne elää. Joskus on kohteita joista kukaan ei oo tippaakaan kiinnostunut, yhtenä päivänä siihen ilmaantuu kaksi ostajaa. Sit on taas kohteita joissa kysyntää on ruuhkaksi, mutta kauppoja ei vaan synny. Pääsääntöisesti kaikki menee kaupaksi, joten malttia! Toiset menee nopeammin ku toiset, ei tarvita kuin yksi ostaja:)

Tottakai hermostuttaa, että nyt sen meidän kohteen ostaa joku toinen, mutta jos näin käy, niin täytyy ajatella että uusia tulee varmasti joskus.

Lady kirjoitti...

Wau, tsemppiä, tuuria ja muita kivoja toivotuksia! :)

Lissu kirjoitti...

Oi ihanaa! Ja tuo on oikea asenne juuri, jos ehtii mennä se ei ollut meitä varten. :) Onnea kumminkin kamalasti. :)

Saila kirjoitti...

Minä jotenki heti arvasin tämän jännäämisen aiheen! Toivottavasti kaupat toteutuu ja pääsette uuteen kotiin, vaikka ymmärrän että haikeutta varmasti liittyy vanhasta luopumiseenkin. Jännitän mukana! :D

Hipsu kirjoitti...

Oi, muistan puolentoista vuoden takaa nuo tunnelmat, kun oltiin jo vuosi myyty omaa isoa kerrostalokotia keskustasta, eikä sille oikein löytynyt ostajaa suuruutensa takia, sillä monikaan lapsiperhe ei tahdo ydinkeskustaan.
Meillä oli myös ehtona tähän nykyiseen oman asunnon myyminen ja joka kerta kun täällä oli esittely meitä pelotti että tämä ihanuus menee. Kun vähän vajaa vuosi myymistä oli jo takana ja toivo täysin menetetty, kuten hekin jotka tätä myivät, alkoivat puhua että ottavat pois myynnistä ja jäävätkin tähän. Siinä kohtaa tuli hienoinen paniikki, tunne että eikö tämä ollutkaan tarkoitettu meille. Samana iltana kun tuo tunne tuli saatiin soitto välittäjältä, että joku lapsiperhe olisi tulossa katsomaan asuntoamme heti samana iltana, sillä heille on tulossa perheenlisäystä ja tahtoisivat muuttaa keskustassa isompaan asuntoon.
Kyllä silloin oli toiveet korkealla ja niinhän sen osti se lapsiperhe :)!
Tasan vuosi siinä meni että meidän entiselle kodille löytyi uusi omistaja ja tämä koti odotti meitä tasan sen vuoden. Kävi erittäin hyvä tuuri ♥ eikä tästä olisi valmis luopumaan edes siinä tilanteessa että saisi ison lottovoiton. Tsemppiä teille!

darkangel1981 kirjoitti...

toivottavasti kaikki menee putkeen, innolla odottelen kuvia uudesta asunnosta:)

dibsukka kirjoitti...

Lady: Kiitos:)

Lissu: Kiitos:)

Saila: Varmasti tirautan kyyneleen kun tästä kodista viimeisen kerran oven suljen. Ihan hevillä tästä en luovukkaan, mutta uusi on sellainen mistä olemme haaveilleet. Jos kaikki menee niin kuin suunnittelemme, niin varmasti ajan kanssa se uusi koti on tätäkin rakkaampi.

Hipsu: Hui, on teillä ollut melkoista aikaa tuo vuosi. Onneksi kaikki meni niinkuin meni:)

dibsukka kirjoitti...

darkangel1981: Voi, siinä riittää blogattavaa, tokihan remonttia pitää tehdä, että saa oman näköisen. Haasteena järkyttävä huonekorkeus ja lattiasta kattoon ikkunat, kaksi tasoa, ja ja ja ja... Ooooh, pääsispä sinne jo maalaamaan ja tapetoimaan ja sisustamaan. Tai no jos alkuun vaikka edes asumaan. Täysin muuttovalmis se on, mutta oma jälki, se on tärkeää.

Noh, ei passaa innostua:)

Riihitonttu kirjoitti...

Vaude! Onnea!! *odottaa postauksia...*

dibsukka kirjoitti...

Riihitonttu: Minäkin odotan, että pääsenkö postaamaan:D

Äiti Seinäjoelta kirjoitti...

HIENOA :)

Sani kirjoitti...

Mahtavaa! Meil on niin päin että talon ensi esittely nyt su, mut sitä uutta kotia ei viel tiedos, eli odotellaan ekaks onko täst kukaan kiinnostunut. Toivotaan montaa kiinnostunutta kävijää esittelyissä :)

Johannah kirjoitti...

Mahtavaa! Toivottavasti kaikki sujuu suunnitelmien mukaan :)

Johannah

NorppaStiina kirjoitti...

Hui! Onnea! Ja tsemppiä!

mepudi kirjoitti...

Huisia aikoja teillä=)
Onnea tulevaan!

Rose-Mari kirjoitti...

Ooh,jännittäviä aikoja taidatte elellä!:D
Me pidetään peukkuja että kaikki menee niinkuin pitääkin!! (ja jännitellään mukana)