perjantai 19. elokuuta 2011

Tuunausta osa 2...


Mökkireissulla ajoimme mieheni vanhempien vanhan talon ohi. Sitä oli joku alkanut korjaamaan ja remontin vuoksi oli nakannut vanhoja talon rakenteita pois. Silmäni osuivat heti vanhoihin ikkunanpokiin ja kun niitä hetken pyörittelimme, tajusimme että ne ovat miehen isän tekemät.

Nappasimme ne mukaan. Ihan selkeää ajatusta niiden käytölle ei ollut, mutta pieni suunnitelma kuitenkin. Otin ja hioin pokista vanhan maalin pois ja purimme ne osiin.

Maalasin osat kuluneen näköiseksi ja mieheni asensi lasien tilalle peilit. Peilit olivat tämän talon seinällä kun muutimme tähän. Irroitimme ne heti muuton aikana koska emme pitäneet palapeileistä muodostetusta kokonaisuudesta.

Nyt ikkunat koristaa meidän sängynpäätyä. Jännää ajatella, että mieheni isä teki ne ennenkuin miestäni edes oli olemassa ja että nuista ikkunoista on anoppivainaa monet kerrat katsellut maailmaa. Ei kukaan olisi silloin osannut edes arvata minne pokat päätyy.

Lamppujen paikka on vähän hassu ikkunoihin verrattuna, tuossa oli ennen sellainen kangastaulu, niin lamput on sommiteltu sen mukaan. Suunnittelin lamppujen siirtämistä lähemmäs pokia, mutta se melkein aiheuttaa koko seinän maalamisen kun lampuista jää niin rumat jäljet ja paikkamaalaaminen valkoiseen sävyyn on mahdotonta:D

En kyllästy varmasti ikinä tähän talon pohjaratkaisuun. Huone on nuorimmaisen huoneen yllä, joten kurkkaamalla alaspäin näkee ja kuulee tosi kivasti;)

Kurkkaamalla toiseen suuntaan näkeekin sit alakertaa aika hyvin muuten...

Huone alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan. Nuo ikkunat teki heti oman näköiseksi, samoin kukkatapetti. Kello on löytö tältä viikolta, vielä uupuu kunnollinen sängynpeite ja verhot. Tai no onhan ne siellä, mutta haaveilen tilkkutäkistä ja verhoissa toisenlaisesta materiaalista.

Ajansaatossa alkaa tavarat löytämään paikkansa:)

Sit vielä loppuun kysymys: Onko joku nähnyt jossain valkoista digiboksia?? Makkarissa on tällä hetkellä sellainen mustana ja haluaisin valkoisen. Tv on valkoinen, niin tottakai boksikin. Telkkarissa on sisäinen boksi, mutta vaan kaapeliin. Asuimme siis silloin kaapelissa kun tuo hankittiin. Ostin valkoisen läppärinkin tuonne, että kaikki on sävysävyyn;) No ei, läppäri oli vaan hyvä löytö jota ei voinut jättää välistä....

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Hienoa, että vanha käsityöperinne sai jatkoa ja ikkunanpokat uuden elämän! Mullakin makaa tuola muutama yli 100-vuotias pokavanhus odottamassa ideaa. Peiliä itsekkin aluksi ajattelin, mutta mahdan päätyä liitutauluun. Tuo teidän talon pohja on kyllä mahtava, mukavan persoonallinen ja monikäyttöinen! Minäki tykästyin sillon heti ku käytiin sitä naapuritaloa kattomassa. Tuo avaruus ja korkea tila on niin kaunista! :)

Elisa kirjoitti...

Rakastan juuri tuollaista sisustamista, että tavaroilla on tarinoita... Ja nuilla pokilla hieno tarina onkin! Fantastic!

dibsukka kirjoitti...

Kiitos Saila:)

Elina: Minäkin rakastan sitä, että tavaroilla on tarina. Se antaa niille särmää ja tekee niistä erilaista.

Petra kirjoitti...

Täällä uusi lukija. Sulla on tosi ihana blogi! :)

dibsukka kirjoitti...

Petra: Tervtuloa matkaan:)

Tulppaanisipuli kirjoitti...

Voi vitsit, aivan ihana tuo ikkuna&peili systeemi. Tuollainen vanhan tuunaaminen on kyllä kerrassaan upea homma.Ja tosi kauniilta näyttää makkari, erityisesti tapetti.

Maikki kirjoitti...

Ihana, että ikkunat saivat uuden elämän! Mä niin rakastan vanhoja ikkunanpokia!

Meeri kirjoitti...

Ihana uusi elämä vanhoilla ikkunanpokilla. Ja niin kaunis koti teillä.

"Alma" kirjoitti...

Vautsi! Kivat ikkunat :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana toi seinäkello! PS. kiva että edes joku muukin on ajatellut elektroniikan väriä sisustusksen kannalta, itsekin saan kuittailuja siitä että löysin täältä http://designskins.fi/ lähes tapettiemme samanvärisen koristetarran läppäriin :D