perjantai 28. lokakuuta 2011

"Lapsuustraumoja"

Ihan ensi alkuun minun on pakko sanoa, että kiitos teidän ihanista kommenteista. Ne saivat minut ajattelemaan asiaa uusilta näkökannoilta. Halusin takaisin, oikeastaan en edes arvannut, että näin ikävä hömppäblogiani tulisi...

Mulla oli pikku tyttönä Lundbyn nukkekoti. Halusin siihen valoja enemmän kuin mitään. Kinusin, manguin, pyysin ja marisin, mutta ei. Nukkekotiin ei tullut valoja.

Minun kaverilla oli samainen Lundbyn nukkekoti ja siinä oli valot. Se talo oli ihana kaikkineen kalusteineenkin, mutta ne valot!! Oi miten ihanasti ne kimmelsi hämärässä ja miten kodikas talo oli. Kaverilla oli kaikki kalusteet samaa sarjaa, mutta minun kalusteet oli parkettipalasista askarreltuja ja muutenkin eri pareja. Minun talo oli aivan kökkö verrattuna kaverin taloon, joten mielenkiinto siihen sammui samaan aikaan kun tajusin ettei niitä valoja siihen kukaan koskaan hanki.

Kuvan nukkekoti google
Kun oma tyttöni oli 2v, tajusin, että pian koittaa aika jolloin saan hankkia hänelle nukkekodin. Marssin kauppaan ja katsoin käsissäni olevia Lundbyn kalusteita. Oihhh, ne olivat ihania. Aivan ihania. Löysin lamppuja ja löysin ihania nukkeja. Talonkin katsoin ja päätin, että seuraavana Jouluna meille kotiutuu ne kaikki. Olin innoissaan.

Sitten eräänä päivänä tapasin tämän talon. Oi mahdoton miten suloinen. Ihana talo. Rakastuin ensi silmäyksellä ja kun muutaman lauseen osaava lapsenikin totesi "ihana talo", päätin, että tämä tulee meille...

Sitä on nyt sitten ainakin kolmisen vuotta kalusteltu. Siellä on asunut välillä hamsteriperhe, välillä kissat tai muut elukat. Välillä se toimi varastona pikku roinille ja välillä se toimi Barbien majana. Koko ajan sillä on leikitty.

Olen tapetoinut sitä ja laitellut verhoja, verhot on häipyneet ja tapetitkin on uusittu. Tytöt siis ovat tehneet omat ratkaisunsa sisustukseen välittämättä äidin kädenjäljestä. Edelleen se on ihana, mutta en voi mitään sille ajatukselle, että se Lundbyn nukketalo valoineen olisi ollut kiva:D Tytöt sitä ei tahdo ja itse taidan olla talolle liian vanha;)

Kummasti sitä näin Joulun lähetessä alkaa miettimään lasten lelutilannetta. Sitä miettii mikä olisi kivaa ja sitten jälleen huomaa, että ai niin, ne tulee lapsille, ei minulle:D

Onko teillä jäänyt lapsuudesta joku unelmien lelu pelkäksi haaveeksi, hankitteko sen sitten omille muksuille?

22 kommenttia:

Vera kirjoitti...

Kiva kun palasit ja kiva kun pääsee purkamaan lapsuudentraumansa! Niitä meinaan riittää =)

Ensinnäkin nukkekodista mulla on myös trauma. Mulla ei myöskään ollut valaisimia. Kaverilla oli. Sillä oli myös KAKSI lisäkerrosta talossa. Mulla ei ollut yhtään. Hienommat huonekalutkin sillä oli.

Toiseksi halusin aina sellaisen ison kaalimaankakaran. Kävin niitä ihastelemassa kaupassa ja toivoin joulupukilta. Sain sellaisen pienen, noin 10cm pitkän millä oli sellaiset oudot suorat kädet, mitkä avattiin painamalla jostain hartioista ja sen saattoi kiinnittää vaikka lamppuun. Ei ollut ihan sama asia.

Kolmanneksi suurin trauma. Käveltiin usein lelukaupan ohitse ja sen ikkunassa oli ihana hevonen. Sellainen ruskea, keltainen loimi selässä punaisilla kanteilla. Olisi ollut täydellinen mun Skipperin hevosena. Äiti lupasi ostaa sen mulle tilipäivänä. Ennen tuota tilipäivää me MUUTETTIIN. Enkä ikinä saanut sitä. Tästä kannoin kaunaa vuosikausia =)

dibsukka kirjoitti...

Hih, voi ei:D Minä näen jo muuttoautossa istuvan tytön joka kyynelsilmin katsoo hevosen perään:D

Kamala tommonen kaks lisäkerrostakin vielä. Mää en ois kestänyt:D

Katja kirjoitti...

Kiva kun palasit:) Mullakin oli Lundby kalusteet pääasiassa rakenneltu legoista ja valoista ei tietoakaan. En tainnut siitä kummempia traumoja saada, tosin kovasti odottelen aikaa jolloin voin hankkia ihan itselleni upean nukkekodin ja sisustaa sitä ilman että pikkusormet käyvät siellä sotkemassa :D

dibsukka kirjoitti...

Katja: minä unelmoin sellaista nukkekoti projektista jossa tekisi kaiken alusta loppuun asti itse. Tiedät varmasti mitä haen takaa, niitä unelmien taloja jossa jopa tulitikut ovat oikeassa mittasuhteessa.

Minttu kirjoitti...

Mulla oli kanssa haaveena se Lundbyn talo. Meillä kun oli "vaan" umpipuinen talo, jossa oli saunat ja lauteet ja kaakelilattiat ja kiukaassakin oikeet kivet ja vessat pöntöillä ja ja ja.... Isi ja äiti sen sillon aikanaan osti vankilanmyymälästä puuvalmiina ja tapetoi ja laittoi. Isi teki jostain askartelumassasta sinne korvapuustista lähtien kaikkee. Se talo on edelleen minun kotona ja se on oikeesti tosi hieno. Mutta sillon muksuna olisin halunnu sen Lundbyn talon ja ne valot =) Olen marissut Ikkällekkin tästä lapsuuden "traumasta" ja eräänä kauniina päivänä Ikkä töistä tullessaan toi minulle sen Lundbyn talon ja siinä on VALOT!!! Kun nyt jostain sais revittyä aikaa, vois rueta tekemään tapetointi ja sisustushommia. Ja se talo on vain MINUN =)

Et sinä oo ollenkaan liian vanha. Moni miniatyyriharrastaja on jo eläkeiässä. Älä oota sinä sinne asti, vaan toteuta unelmasi siitä talosta, valoilla.

Ja ihanaa että teit paluun!

La Petite Princesse kirjoitti...

Jei! Mä olenkin jäänyt kovasti kaipaamaan ihanaa vaaleanpunaista hömppää <3

Tuo nukkekoti on kyllä kaunis! Mutta mulla on jäänyt kaivelemaan sellainen asia, kuin kunnon autorata :D Tiedätkö sellainen poikien rata, jossa kaukoohjattavat formulat ajavat tosi lujaa? Onneksi meillä on kuusivuotias poika.. :D

dibsukka kirjoitti...

Minttu: Oi mikä ihana teko mieheltäsi.

Oman nukketalon laitan sitten kun tytöt on niin isoja ettei niitä enään kiinnosta moiset:D Nyt ne vaan sotkisi kaiken:D

dibsukka kirjoitti...

La Petite Princesse: Hih, ihana tuo autoratajuttu:D

Teidän pojalta taitaa semmoinen löytyä;)

Tuli muuten mieleen tuosta, että halusin lapsena aivan törkeän paljon potkuria, mutta sitä(kään) en saanut.

Lady Narcissa kirjoitti...

Itselläni on haaveissa hommata juuri tuo Lundbyn nukkekoti, sain sen joskus siskoltani käytettynä. Olin toki liian pieni sitä käyttämään vielä silloin joten lamput, tv sun muut meni nopeaan rikki :/ Sisustuskin oli aika vanhanaikainen, olihan se siskollenikin hommattu joku miljoona vuotta ennen päätymistään miulle (siskollani ja miulla ikäeroa 18v, talo oli siis tosissaan vanha).

dibsukka kirjoitti...

Hauskaa huomata, että muillakin on lapsuudesta jäänyt tommosia juttuja.

meillä taitaa omat lapset olla ikuisesti vihaisia siitä etteivät saaneet koskaan trampoliinia:D

Marjukka kirjoitti...

Ei ikinä voi olla liian vanha nukkekodille ;) Itse harrastin monta vuotta nukkekodin rakentamista ja sillä talolla lapset saivat hyvin harvoin leikkiä.

On muuten paradoksaalista, että mukava blogi saa herjausviestejä (luulen, että takana on vain yksi henkilö), kun taas jotkut eivät saa viestejä juuri ollenkaan... ehkä se on suosikkien varjopuolia.

Tulppaanisipuli kirjoitti...

Kiva kun palasit! :)

Tuo Lundby & valot ja oikeat lundbyn kalusteet on mullekin se lapsuuden haave. En saanut valoja ja oikeita kalusteitakin oli ihan vaan muutama. Oma vanha talo odottaa varastossa vielä hetken ja sitten ostan sen täyteen oikeita lundbyn kalusteita. Saampahan ainakin oman lapsuuden haaveeni täyetttyä, eri asia sitten innostuuko tyttäreni niistä!

Stiina kirjoitti...

Lapsuuteeni ei kuulunut nukkekoti,joitakin pieniä huonekaluja sain,joille sitten pahvilaatikosta rakentelin taloja,Anttilan kuvastosta leikkelin ikkunaverhoja ja mattoja:)Mutta nyt minulla on monta nukkekotia,joita sisustelen,ja voi että on ihana harrastus näin aikuisiällä :D Blogini:Tilkkutiinan koti ja nukkekodit kertoo nukkekodeistani

Triinu kirjoitti...

Tänään taas huomasin selailevani lelulehteä ihan kuin olisin ostamassa jotain itselleni :) Viime vuonna joulukalenteria kootessani lähti vähän leluhankinnat lapasesta, taitaa olla sekin jonkun lapsuustrauman peruja.
Toisaalta toistaiseksi minä päätän siitä, millä lapseni leikkivät ja hankin niitä leluja jotka minä koen järkeviksi tai hyviksi.

poikien äiti - Kati kirjoitti...

mun Lundbyssä oli melko pelkistetty sisustus. siksi siellä varmaan asuikin suurimman osan ajasta pieniä muovisia eläimiä tai pikkuautoja. juu, olen hyvin samalla aaltopituudella omien poikien kanssa lelujen suhteen ;D autorataa en minäkään saanut, joten sellainen ainakin on jossain vaiheessa hankittava .o)

dibsukka kirjoitti...

Ooooooh, käykää kurkkimassa Stiinan mainitsema blogi. Ihana!!!

Pirjo kirjoitti...

Sama nukkekoti, en myöskään valoja koskaan saanut :o(
Se nukkekoti oli ja odotti monta (kymmentä) vuotta mun vanhempieni autotallissa, kunnes isäni antoi sen työkaverilleen pari vuotta ennen Emilian syntymää.. Nyt näin samanlaisen yhdellä kirppiksellä ja ois niin kovasti tehnyt mieli ostaa.
Mies oli vaan sitä mieltä, ettei nukkekoteja tarvita kahta.

Meillä on muuten verannalla "teidän" alakerran perhostapettia, kaunis on :o)

Mari kirjoitti...

Mulla se on ollut just toi Lundby! Kaverilla oli, mulla ei. Enkä koskaan saanut, vaikka toivoin. Niinpä hankin sen omalle tytölle joskus siellä 3-v. hujakoilla. Vaan eipä nukkekoti tyttöä niin kauheesti kiinnostanut, kalusteet hajoili helposti ja yhdeltä nukelta irtosi pää sitä riisuessa. Niinpä meidän nukkekoti lähti tällä viikolla huutiksen kautta uuteen kotiin tytön hieman vastustellessa asiaa. Toivon ettei mitään traumoja kuitenkaan jäänyt :).

zanne kirjoitti...

Mulla oli nukkekoti, ilman valoja, isäni tekemä, ja se oli minusta ihana, vaikka ei ollutkaan Lundby.

Traumoja sen sijaan jäi siitä että en koskaan saanut Barbie taloa tai Barbien matkailuautoa! :-D
Tyttärelläni oli 3 erilaista Barbietaloa sekä Barbie matkailuauto!! Ja äiti kovasti näytti aina miten niillä leikitään! ;-DD

Katariina kirjoitti...

Heissan!
Ja ihanaa kun olet palannut blogin pitoon..
Jännä juttu toi Lundby trauma,,,kuka ihme se naapurin tyttö oli joka sai ne valot siihen nukkotiin ja minun ystävälläni oli vielä takka, lisäkerros ja autotalli. Hänen Lundbyn nukkodissa oli aidot kalusteet ja ihana oikea nukkekodin perhe..Minulla pari hassua muovista kalustetta ja jossain vaiheessa äitini on hävittänyt sen : (..Ostin tytölleni Lundbyn nukkekodin ja aitoja kalusteita kun hän oli parivuotias! Ja nukkekodissa on aina joko ihan karsittu kalusteista tai pyörremyrsky,,,yritän aina sisutella sitä ja laittaa järjestystä taloon, mutta sitten joku pikku riiviö menee sotkemaan sen ; )...Nyt haaveissa on tuollainen kartanomallinen! Ja pitäisikö suosiolla hankkia itsellni..
Toinen lelu mitä en saanut ole Barbien hevonen ja sekin oli naapurin tytöllä : (,,,Omilla tytöilläni on Barbien ja Bratzin hevoset ja koirat ym...Ja niin paljon leluja, että eivät joutuisi kärsimään ; )...No, eipä kai, mutta meille on kertynyt leluja ja meillä myös leikitään tosi paljon. Välillä tulee tunnon tuskia muovileluista, mutta harvemmin ostan mitään helposti hajoavaa krääsää ja olen myynyt huutiksessa/kirppiksellä tai kierrättänyt leluja...ja ostelen nytkin kirppikseltä jotain leluja punkinkonttiin...
Kovasti alkaa jo joulun läheisyys tunkeutua kotiin, kun lelukuvastoja tulee harva se päivä postista.
Mukavaa marraskuuta : )

Hannele kirjoitti...

Minulla ei ole koskaan lapsena ollut nukkekotia enkä kaivannutkaan sellaista kuin hetken ja sellainen taisi olla pahvilaatikosta rakennettuna. En tiedä miksi en kaivannut. Kavereillakaan ei ollut.

Olisin varmaan sellaisen saanutkin tarvittaessa joko kaupasta tai isäni rakentamana sillä hän oli hyvin taitava rakentelija samoin kuin äitini oli hyvin taitava ompelija.

Muistan lapsuuteni lelutraumana erään jutun, jonka muistan vieläkin.

Olin naapurikaupungissa sairaalassa, koska olin saanut alle kouluikäisenä viruksen, johon olin ollut kuolemaisillani eli minut pelastettiin ihan viime hetkillä. Perheeni pääsi katsomaan minua vain kerran viikossa, mutta en muista kuitenkaan ikävöineeni kotiini, ilmeisesti minua pidettiin siellä niin hyvin : )

Olin toivonut postimyynnistä maatilafarmia, jossa oli navetat, eläimet ja kaikkea muuta kivaa. Muistan vieläkin sen kuvan niistä muovieläimistä ja rakennuksista, miltä ne näyttivät. Meillä ei ollut navettaa tai hyötyeläimiä, mutta naapureissa oli, maalla kun asuimme.

Perheeni tuli käymään ja syntymäpäivänikin oli muistaakseni niillä tietämillä. Kummallista, että en muista synttäreistäni mitään eli vietettiinkö niitä ollenkaan eli jäikö sairastumiseni varjoon. Olin niin odottanut sitä farmia. Kamala pettymys oli kun sainkin tyttöjen kampaussetin. Farmit olivat loppuneet.

Toinen lelutrauman poikanen... En juuri koskaan käytä värikkäitä koruja varsinkaan sellaisia joissa on perusvärisiä helmiä esim. kirkkaan punaista, sinistä jne... Kuitenkin aina kun näen sellaisia kimmeltäviä helmiä jossain koruissa tulee haikeus mieleeni. Muistan kuinka parille kaverilleni, jotka olivat sisaruksia oli joku vieras tuonut helmipaketin, jossa oli sellaisia värikkäitä, läpinäkyviä vihreitä, sinisiä, punaisia, keltaisia helmiä, joista saattoi itse koota mieluisensa helminauhan.

Halusin itsellenikin samanlaisen, mutta en sellaista saanut. En tiedä olisiko edes löytynyt pienestä kaupungistamme.

Nykyään lapsille on tarjolla varmaan triplamäärä lelutarjontaa verrattuna minun lapsuuteni lelutarjontaan. Saavatkohan omat lapseni myös triplamäärän noita lelutraumoja : (

Hannele

Sini kirjoitti...

Hih, hauska postaus!Mun traumat liittyy nintendoon. Halusin kovasti pelikoneen tai edes tietskikan, jolla pelata kun kavereillakin oli.

No en sitä saanut ja muistan kun ekalla luokalla sain kiehuvaa vettä vahingossa päälleni ja olin sairaalassa kaksi viikkoa lastenosastolla. Mun huoneessa oli nintendo ja vaikka silmäluomistakin oli palanut nahka ja silmät olivat lähes kokonaan muurautuneet kiinni, niin että hieman epämääräisiä hahmoja näki, niin pelasin sitä nintendoa kuin viimeistä päivää ;)

Eniten harmitti kuitenkin, että meidän piti onnettomuutta seuraavana päivänä lähteä New Yorkiin kahdeksi viikoksi lomalle ja se tietenkin jouduttiin perumaan. Noh, pääsimme sinne sitten parin kuukauden päästä kuitenkin.