sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kuuden ikäinen...

Tänään kun ajelin töistä kotiin, niin esikoiseni soitti minulle. Äiti, tuo vihreää kartonkia kun tulet. Se on loppunut ja en saa tehtyä kuusta. Sanoin tytölle "Ostin vihreää kartonkia silloin kun haettiin joulujuttuja, muistatko". " Joo joo, mutta kun se meni kaikki kun tein Barbielle nurmikon...". Ajattelin, että no sitten sitä pitää hakea.

Kaupan kassajonossa iski jotenkin ihan kamala haikeus. Minun pienen pieni tyttö on jo 6v. Hän leikkii Barbiellä samoja leikkejä kun minä vuosia sitten. Vastahan hän nutusteli sitterissä helistintä. Se tunne oli niin jännä. Haikea, mutta samaan aikaan kovin onnellinen. Lapsen kasvun näkeminen on minusta elämäni hienoin asia.

6v on olevinaan kovin iso. Hän haluaisi päättää milloin menee nukkumaan ja milloin menee pihalle leikkimään. 6v pitäisi opettaa pärjäämään yksin kotona pieniä hetkiä, mutta tytön mielestä 15min on liian vähän, hän haluaa olla yksin kotona koko päivän:D

Samaan aikaan hän on niin kovin pieni. Hän haluaa kuulla iltasadun ja halia työpäivän jälkeen. Hän pelkää pimiää ja hänelle pitää vakuuttaa ettei mörköjä ole olemassa. Hän kaipaa puhallusta kipiään ja tahtoo Barbapapa laastarin haavaan.

Hän haluaisi pukea eskariin farkut kun koululaisillakin on ja lähteä pakkasaamuna lenkkarit jalassa liikenteeseen. Silti rapakon nähdessään hän hypähtää siihen, menee polvilleen keräämään lapiolla vettä ämpäriin ja laittaa pystyyn hiekkakakkukestit.

Hän on niin pieni, mutta mielessään niin iso.

Niin ne vuodet vierii. Olen ylpeä, että olen tässä nyt. Olen 6v lapseni äiti. Odotan innolla tulevia vuosia. Millainen on ekaluokkalainen? Millainen on 10v? Millainen on tyttöni rippikoulussa?
Elämä 6v:n kanssa on kuulkaa jännittävää!! Tottakai joskus sitä miettii, että miksi aika menee näin nopeasti, mutta silloin on hyvä ajatella, että kaikilla meillä minuutti on yhtä pitkä aika. Elämä on eteenpäin menemistä, ei menneisyyden haikailemista.

Noh, jokainen äiti joskus sortuu haikailemaan, siihen sopivaa musiikkia voisikin olla vaikka sitten tuo:

Kuudenikäinen

Äiti jääköön nukkumaan,
puuro lautaselle jää.
Ei estää saa kun juostaan elämään.
Täällä kuudenikäinen elää
hetken jokaisen
tietämättään onnellinen olla saa.

la la lalla lalla....

Hän juoksee aurinkoon,
kadun poikki riemuiten.
Hän puistikkoon käy tossut tömisten.
Toinen kuudenikäinen
palaa kasvot tummuen
syliin oman äidin alla pommien.

la la lalla lalla....

Lapset leikkii pihoillaan,
äidit valvoo omiaan,
vaan jossain perheet kodin jättää saa.
Lapsi koskaan tiedä ei,
minne miehet isän vei.
Lapsen silmin katsoo lapsi maailmaa.

la la lalla lalla....

Kun kuudenikäinen,
on jo kahdenkymmenen,
niin todeks muuttuu leikit lapsuuden.
Leiki leiki lapsonen,
kaiken muuttaa huominen.
Opi siitä minkä näytti eilinen.

la la lalla lalla....

Opi siitä minkä näytti eilinen.

4 kommenttia:

Johannah kirjoitti...

Juuri näin! On haikeaa kun lapset kasvavat mutta samalla on jännää seurata eri kehtiysvaiheita. Äitinä oleminen antaa paljon iloja ja joskus vähän haikeutta.

Amy kirjoitti...

Tuo on muuten niin totta, meiltäkin kun löytyy 6v esikoinen... Haikeutta tunnen monesti, kuinka iso hän onkaan jo, ja tavallaan niin pieni...

Ja tuo laulu... Yksi suosikeistani, joita pianolla välillä pimputtelen. Se on jotenkin koskettava.

Nautitaan näistä kuusivuotiaista! Ja tietysti myös pienemmistä. ;-)

dibsukka kirjoitti...

Juu, tottakai pienimmistäkin. Voisin kirjoittaa saman meidän 3v ikäisestä:D

Itseasiassa tuo 3v on mahtava ikä myöskin:D

Heidi-Täti kirjoitti...

Voi eij...itku iski ku luki tuon sun tekstin... semmonen ilosurku-itku, taidat tietää mitä tarkoitan.. Kauhea miten nopeasti lapset kasvaa, justiinsa ne putkahti maailmaan ja nyt ne on olevinaan niin isoja..