Bloggaan kerran tai pari viikossa. Bloggaus koskee useimmiten kirppislöytöjä tai lastenvaatteita. Pikkuisen sisustamista tai muuta pinnallista höpötystä.
Viikossa on 7 päivää, jokaisessa päivässä 24 tuntia. Yhteensä siis 168 tuntia/viikko. Tästä ajasta jos nukkuisin 8 tuntia joka yö, niin hereillä olisin 112 tuntia. Jos bloggauksessa kerron puolen tunnin kirppisrundin löydöt ja yhden nettikauppashoppailun, niin niihin aikaa menee pari tuntia...
Viikossa on jäljellä siis sitten vielä 110 tuntia. Osan siitä olen töissä, osan kotona. Osan tapaan ystäviä tai teemme jotain perheen kanssa. Käyn ravintolassa syömässä tai elokuvissa. Harrastan, ulkoilen tai vaan luen kirjaa sohvan nurkassa ja mussutan suklaata.
Blogissa näet minun elämästä pienen pintaraapaisun, mutta silti joudun koko ajan kertomaan, että blogin perusteella et voi tietää minusta mitään ihmisenä. Et voi sanoa avioliitostani mitään tai arvailla lasteni onnea. Ne kaikki ovat paremmin kuin kunnossa ja siksi niitä en koskaan jaksa edes alkaa puolustelemaan.
Tämä "koira ei älähdä, koska yksikään kalikka ei ole vielä kalahtanut".
Olen ihmisenä pintani alta kuitenkin kovin herkkä. Vaikka herjaavat kommentit kerta toisensa jälkeen menee sisällöltään metsään, jää niistä silti paha mieli. Ei rehellisesti sanottuna kukaan tahdo kuulla itsestään pahaa.
Ystäväni sanoo, että blogin perusteella minua voisi pitää aivan eri ihmisenä. Mieheni taasen sanoo, että elän elämää jota moni kadehtii ja siksi ollaan ilkeitä.
En usko kateuteen, enkä pidä kaikkea teidän syynä. Ehkä tämä pintapuolinen kirjoittaminen on ärsyttävää? Annan varmasti itsestäni pinnallisen kuvan kun en halua blogissani mitään henkilökohtaista kertoa. Annan teille vaan palasen materialistista minää ja sitten mietin, miksi niin moni pitää minua aivan vääränlaisena ihmisenä.
Kun bloggauksen aloitin, pidin sitä alkuun omana kotiäitin päiväkirjana. Jossain vaiheessa lukijoita ilmaantui ja jätin lasteni kuvat pois suojellakseen heidän yksityisyyttä.
Sen jälkeen muutkin aiheet alkoivat vähenemään ja viimeiset kuukaudet on ollut pelkkää ostinostinostin löpinää.
En minä tämmöinen ole, joten katson parhaaksi laittaa blogin jäähylle odottamaan aikaa jolloin osaan päättää jatkuuko tämä vaikko ei.
Luultavasti jatkan pelkillä kauniilla kuvilla ja ompeluksilla, joten ehkä me pian taasen tapaamme.
Muistakaa kuitenkin, että täällä tekstin takana on ihan oikea ihminen. Samanlainen sydän ja mieli se on minulla aivan kuin sinullakin. Ei se tunnu kivalle kun minun pikaisen höpinän perusteella koko perhe haukutaan ja jossain typerällä palstalla ruoditaan koko elämä jonka te olette mielissänne luonut:(
Suurin osa, enemmistö, teistä on ihania. Olen saanut täältä uusia ystäviä ja paljon hienoja kokemuksia. Mitään en muuttaisi, mutta suunta on sellainen, että katson parhaaksi poistua hiekkalaatikolta.