maanantai 31. lokakuuta 2011

Salkku kainaloon ja menoksi...

Kävin tässä yhtenä päivänä Kärkkäisellä pikapikaa hakemassa lyhtyjä. Kävelin sisustuspuolen ohi ja voi mitä näinkään!! Salkkuja. Lukijat taitaakin muistaa taannoisen Tiimarin reissuni;)

Katsoin ja totesin, ihania, mutta varmasti hintavia?

Kurkkasin tarkemmin ja hyvänen aika, halpoja!! Pieni salkku alle 3€ ja isoin alle 7€. Noh, ei siinä kauaa nenä tuhissut kun ähräsin kassalle "parin salkun kanssa".

Jos muita polkadots salkut ei nappaa, niin näitä oli muillakin kuoseilla (ja ei, niitä en ottanut vaikka nekin kyllä oli ihania)

Psttt: Lisäsin TÄHÄN VAATEPAKETTIIN uusia juttuja ja lisää on tulossa. Huutakaa nyt luvan kanssa:D

Huomenta...


Maanantai tuntuu paljon paremmalle päivälle kun sen aloittaa Pauligin ihanalla suklaakahvilla.

Tänään paperihommia kotitoimistolla, samaan aikaan viimeistenkin pienten vaatteiden hävitystä ja valmistautumista iltatöihin.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Lauantain puuhia...


Halloweenin vietto jakaa Suomalaisten mielipiteitä. Toisten mielestä se on Jenkkin höpötystä ja toisten mielestä mukava juttu Suomeenkin.

Halloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä 31.10. vietettävä juhlapäivä, alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows' Eve” eli pyhäinpäivän aatto. Halloweeniä on vietetty Euroopassa vanhastaan kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Esimerkiksi Suomessa juhla tunnetaan kuitenkin ennen muuta amerikkalaisessa muodossaan.

Meidän perhe kuuluu siihen porukkaan joiden mielestä juhla on mukava piriste pimenevään syksyyn. Nyt kun vietämme päivää eri viikonloppuna kuin pyhäinpäivää, on juhla iloisemman henkinen.

Lapset rakastaa juhlien laittamista. Yleensä tunnelmaan ei paljoa tarvita. Pikkuisen askartelua, pikkuisen ilmapalloja tms. arjesta poikkeavaa.

Onhan kaikki erilainen aina piriste arkeen. Tytöt ovat miettineen Halloween pukeutumista koko viikon ja minäkin innostuin kasvomaaleista siinä määrin, että tällä viikolla meillä on asunut leijonalapsia, kissanaamoja, pellenaamoja jne....

Tänään Halloweeniin valmistautumisen lisäksi ollaan ulkoiltu runsaasti. Päivä oli ihanan lämmin ja aurinkoinen. Ei tuntunut ollenkaan siltä, että kohta koittaa marraskuu.

Päiväsaikaan lyhdyt ja muut koristeet olivat värikäitä, mutta illan tullen...

Valot ja varjot tekevät tehtävänsä ja täällä on hurjaa.

Tytöt katsoi Halloween leffaa (eli superpelottavaa Lumikkia...)kera poppareiden. Nyt iltapuuhien aika, lapset nukkumaan ja ruudun valtaa Kauna2 ja Kauna3.

perjantai 28. lokakuuta 2011

"Lapsuustraumoja"

Ihan ensi alkuun minun on pakko sanoa, että kiitos teidän ihanista kommenteista. Ne saivat minut ajattelemaan asiaa uusilta näkökannoilta. Halusin takaisin, oikeastaan en edes arvannut, että näin ikävä hömppäblogiani tulisi...

Mulla oli pikku tyttönä Lundbyn nukkekoti. Halusin siihen valoja enemmän kuin mitään. Kinusin, manguin, pyysin ja marisin, mutta ei. Nukkekotiin ei tullut valoja.

Minun kaverilla oli samainen Lundbyn nukkekoti ja siinä oli valot. Se talo oli ihana kaikkineen kalusteineenkin, mutta ne valot!! Oi miten ihanasti ne kimmelsi hämärässä ja miten kodikas talo oli. Kaverilla oli kaikki kalusteet samaa sarjaa, mutta minun kalusteet oli parkettipalasista askarreltuja ja muutenkin eri pareja. Minun talo oli aivan kökkö verrattuna kaverin taloon, joten mielenkiinto siihen sammui samaan aikaan kun tajusin ettei niitä valoja siihen kukaan koskaan hanki.

Kuvan nukkekoti google
Kun oma tyttöni oli 2v, tajusin, että pian koittaa aika jolloin saan hankkia hänelle nukkekodin. Marssin kauppaan ja katsoin käsissäni olevia Lundbyn kalusteita. Oihhh, ne olivat ihania. Aivan ihania. Löysin lamppuja ja löysin ihania nukkeja. Talonkin katsoin ja päätin, että seuraavana Jouluna meille kotiutuu ne kaikki. Olin innoissaan.

Sitten eräänä päivänä tapasin tämän talon. Oi mahdoton miten suloinen. Ihana talo. Rakastuin ensi silmäyksellä ja kun muutaman lauseen osaava lapsenikin totesi "ihana talo", päätin, että tämä tulee meille...

Sitä on nyt sitten ainakin kolmisen vuotta kalusteltu. Siellä on asunut välillä hamsteriperhe, välillä kissat tai muut elukat. Välillä se toimi varastona pikku roinille ja välillä se toimi Barbien majana. Koko ajan sillä on leikitty.

Olen tapetoinut sitä ja laitellut verhoja, verhot on häipyneet ja tapetitkin on uusittu. Tytöt siis ovat tehneet omat ratkaisunsa sisustukseen välittämättä äidin kädenjäljestä. Edelleen se on ihana, mutta en voi mitään sille ajatukselle, että se Lundbyn nukketalo valoineen olisi ollut kiva:D Tytöt sitä ei tahdo ja itse taidan olla talolle liian vanha;)

Kummasti sitä näin Joulun lähetessä alkaa miettimään lasten lelutilannetta. Sitä miettii mikä olisi kivaa ja sitten jälleen huomaa, että ai niin, ne tulee lapsille, ei minulle:D

Onko teillä jäänyt lapsuudesta joku unelmien lelu pelkäksi haaveeksi, hankitteko sen sitten omille muksuille?

torstai 27. lokakuuta 2011

Vierotusoireita...

Mulla alkaa olemaan ikävä blogin pitämistä.

Viime aikoina tosin olen ollut niin kiireinen, että aikaa bloggaamiseen ei olisi edes ollut.

Siltikin iltaisin nettiä selaillessa tulee eksyttyä blogistaniaan. Katselen ja luen teidän muiden juttuja ja mietin, minäkin...

Tämä postaus olkoon testinä uusille asetuksille:)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Raapaisusta avohaavaksi...

Bloggaan kerran tai pari viikossa. Bloggaus koskee useimmiten kirppislöytöjä tai lastenvaatteita. Pikkuisen sisustamista tai muuta pinnallista höpötystä.

Viikossa on 7 päivää, jokaisessa päivässä 24 tuntia. Yhteensä siis 168 tuntia/viikko. Tästä ajasta jos nukkuisin 8 tuntia joka yö, niin hereillä olisin 112 tuntia. Jos bloggauksessa kerron puolen tunnin kirppisrundin löydöt ja yhden nettikauppashoppailun, niin niihin aikaa menee pari tuntia...

Viikossa on jäljellä siis sitten vielä 110 tuntia. Osan siitä olen töissä, osan kotona. Osan tapaan ystäviä tai teemme jotain perheen kanssa. Käyn ravintolassa syömässä tai elokuvissa. Harrastan, ulkoilen tai vaan luen kirjaa sohvan nurkassa ja mussutan suklaata.

Blogissa näet minun elämästä pienen pintaraapaisun, mutta silti joudun koko ajan kertomaan, että blogin perusteella et voi tietää minusta mitään ihmisenä. Et voi sanoa avioliitostani mitään tai arvailla lasteni onnea. Ne kaikki ovat paremmin kuin kunnossa ja siksi niitä en koskaan jaksa edes alkaa puolustelemaan.

Tämä "koira ei älähdä, koska yksikään kalikka ei ole vielä kalahtanut".

Olen ihmisenä pintani alta kuitenkin kovin herkkä. Vaikka herjaavat kommentit kerta toisensa jälkeen menee sisällöltään metsään, jää niistä silti paha mieli. Ei rehellisesti sanottuna kukaan tahdo kuulla itsestään pahaa.

Ystäväni sanoo, että blogin perusteella minua voisi pitää aivan eri ihmisenä. Mieheni taasen sanoo, että elän elämää jota moni kadehtii ja siksi ollaan ilkeitä.

En usko kateuteen, enkä pidä kaikkea teidän syynä. Ehkä tämä pintapuolinen kirjoittaminen on ärsyttävää? Annan varmasti itsestäni pinnallisen kuvan kun en halua blogissani mitään henkilökohtaista kertoa. Annan teille vaan palasen materialistista minää ja sitten mietin, miksi niin moni pitää minua aivan vääränlaisena ihmisenä.

Kun bloggauksen aloitin, pidin sitä alkuun omana kotiäitin päiväkirjana. Jossain vaiheessa lukijoita ilmaantui ja jätin lasteni kuvat pois suojellakseen heidän yksityisyyttä.

Sen jälkeen muutkin aiheet alkoivat vähenemään ja viimeiset kuukaudet on ollut pelkkää ostinostinostin löpinää.

En minä tämmöinen ole, joten katson parhaaksi laittaa blogin jäähylle odottamaan aikaa jolloin osaan päättää jatkuuko tämä vaikko ei.

Luultavasti jatkan pelkillä kauniilla kuvilla ja ompeluksilla, joten ehkä me pian taasen tapaamme.

Muistakaa kuitenkin, että täällä tekstin takana on ihan oikea ihminen. Samanlainen sydän ja mieli se on minulla aivan kuin sinullakin. Ei se tunnu kivalle kun minun pikaisen höpinän perusteella koko perhe haukutaan ja jossain typerällä palstalla ruoditaan koko elämä jonka te olette mielissänne luonut:(

Suurin osa, enemmistö, teistä on ihania. Olen saanut täältä uusia ystäviä ja paljon hienoja kokemuksia. Mitään en muuttaisi, mutta suunta on sellainen, että katson parhaaksi poistua hiekkalaatikolta.