sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Jeee Hevisaurus...

Me ollaan tänään oltu Lastenmessuilla ja vetonaula sinne oli ehdottomasto lasten lemppari Hevisaurus.
 Porukkaa oli liikkeellä paljon ja niinhän messuilla kuuluukin olla. Me ei jouduttu jonottomaan sisälle tai etsimään parkkipaikkaa, muutenkin homma sujui.
 Moni valitti, että messut olivat surkeat, keikan ääni ei kuulunut jne. Me oltiin ihan lavan edessä, lapset lopussa jo siinä aidassa kiinni, että hyvin kuulu ja näky.
 Minä odotin, että paikka on tulvillaan ihania kojuja, mutta kuinkas olikaan. Oli monta kojua, mutta paljon puuttui. Mietin, että miksi esim. Metsola ei ollut tuolla? Liekkö muuton vuoksi? Missä ihanat lastenvaateliikkeet? Missä kaikki? Tytöt saivat valita messuilta karkkien ja herkkujen lisäksi yhden jutun itselleen. Kauan kierreltiin ja katseltiin ja lopulta he "ylläri ylläri" päätyivät leluja myyvän kojun kohdalle ja ottivat lähes samanlaiset Barbiesetit. Tästä muuten tulikin mieleen, että kiinnostaako ketään nähdä minun tekemiä Barbien vaatteita? Järkättiin yhtenä päivänä tyttöjen Barbeille muotinäytöskin kun pukuja alkoi valmistumaa:)
 
Minun oma lempikoju oli Hanhelin pitämä piste. Ainut piste missä myytiin ompelujuttuja... Ostin silitettäviä cupcakeja ja kokeiluun pari merkkiä. Nauhoja...
 Ja kankaita. Odotin kovasti, että olisiko messuilla ollut joku uutuuskangas, mutta en ainakaan nähnyt.
 Löysin myös ihanat kirjatuet ja plääh, kotona paketin avatessani huomasin, että toinen on rikki.
 Tämä on ihana!!
Harmi. (edit: Liima pelasti ja liikekkin uskomattoman nopeasti vastasi reklamaatioon ja hyvitti tuon pienen vahingon)

Lasten mielestä messuilla oli kivaa, Hevisaurus oli ihan huippu heistä, joten olen tyytyväinen, että mentiin. Ensi vuonna messut varmasti parantuvat, osaavat korjata ongelmia jne. Joten ei heti tyrmätä lyttyyn kun saadaan Ouluun jotain kivaa:) Me aikuisethan huomattiin puutteita, mutta huomasko lapset?

Elikkäs sunnuntai meni messuillen ja liikkeellä ollessa meni lauantaikin. Oltiin kyläilemässä, pikkuisen kirppistelemässä ja illalla ompelin taas kone höyryten. 

Huomenna esikoisen eskariin saa pukeutua naamiasasuun, joten meiltä lähtee liikkeelle kissa, kurnauu. Vappufiilikset nostattaa päätään. Koti on koristeltu vappuun ja huomenna munkin paistoa.

8 kommenttia:

jarna kirjoitti...

Lapast onneksi keskittyvät siihen mitä ON, ei siihen mitä ei ole =)

Voi olla, ettei monet firmat jaksaneet/pystyneet resursoida kaksiin messuihin. Kun Helsingissä on isot, vuosittaiset messut, joissa kävijämäärät huimat, ei ainakaan pienemmillä firmoilla lie rahkeita pienemmille messuille. Oulun messujen tulisi minusta olla eri aikaan kuin Hesan messut. Tämä ihan oma mielipiteeni, joka voi olla ihan höpsökin.

dibsukka kirjoitti...

Jarna: Niinpä!! Taito tulisi aikuistenkin oppia;) Tosin jotkut ihmiset on luotuja valittamaan. Varmasti jos taivaalta sataa 20€ seteleitä, niin ne valittaisi "pitäs olla 50€ seteleitä, byyäääh"

Aika erikoista tosiaan, että messut oli samaan aikaan. Tosin onhan Oulun ja Helsingin välissä kilometrejä, mutta silti. Messuille myyjäksi tuleminen on kallista, ymmärrettävää sekin, mutta oli kauppakin käynyt hyvin, että onko se näkyvyys ja hyvä myynti sen arvoinen, vaikea sanoa.

Amalia kirjoitti...

Täytyy myöntää, että pettymys oli.
Eikä aikuisten mielestä vaan lasten - ehkä se hevisaurus kuului juuri kahelle ensimmäiselle riville, mutta ei sinne kaikki mahdu - lapset halus kahden biisin jälkeen kotia pelaamaan jalkapalloa, vaikka hevisaurusta oli kovasti odotettu : ( Siitä tyttö duosta ne tykkäsi. Ite osasin odottaakkin, ettei varmaan kauppiaat ehkä ekoille messuille osaa lähtä niin sillä ei itselle ollu pettymys.

dibsukka kirjoitti...

Amalia: Voi lapsia:( Parin ekan biisin ajan olikin muuten tosi kova tungos. Sitten porukka hälveni ja edessä kyllä mahtui hyvinkin olemaan. Aikuiset antoi lapsille tilaa ja näkyvyyskin parani.

Mutta siitä olen samaa mieltä, että äänentoisto oli hanurista, puhumattakaan valoista (joita ei ollut). Ok, media-assistenttina niitä tulee katottua tarkemmin, mutta varmasti jokainen ihan ilman koulujakin tajusi:D Lavan suuntaustakin olisi voinut miettiä ja ja ja. Nooo, ensi vuonna;)

Anonyymi kirjoitti...

Olin kahden lapseni kanssa miksauspöydän lähellä, eli lavalle oli matkaa aika paljon. Äänet kuului hyvin ja lapset näki ihan kivasti. Eihän messuesiintymiseltä isossa, ääniä täynnä olevassa avarassa hallissa voi mitään konserttitasoa kukaan odottaakaan? Olen ollut Hevisaurusten keikalla myös Teatrialla, ja siellä oli valoja ja efektejä niin, että tunnelma oli katossa ja hyvin intensiivinen. Pitää muistaa, että olosuhteet vaikuttavat...

Näytteilleasettajien vähyyteen toisaalta petyin aika rankasti...

dibsukka kirjoitti...

Niinpä, niinpä!!!!

piitzi kirjoitti...

Meillä ei lapset kyl paljon hevareita nähneet, ei jaksettu alkaa tunkeutumaan massaan ja näky niillä pomppulinna kiinnostavankin enemmän =D Petyin kans näytteilleasettajiin, enemmän olisin niitä toivonut mut joo ehkä ens kerralla. Sain kuitenkin poitsulle ihana paidan syksyksi eli ei ihan turha reissu. Lapsilla oli kivaa, se oli pääasia =)

sanna.j kirjoitti...

Meille messut oli myös hieman pettymys. Poijalleni tuli migreeni, kun musiikki ja äänet olivat liikaa hänelle. Pienemmät eivät taas nähneet hevisaurusta lainkaan ja keskimmäinenkin valitteli kovaa meteliä. Itse taas petyin näytteille asettajien vähyyteen. No jospa ensivuonna onnistuttaisiin hieman paremmin :)