sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Retkellä...

Me ollaan tänään oltu eväsretkellä. Matkaa retkipaikkaan noin 80km. Tai no tullessa se verran, mennessä reilut 110km kun mieheni kanssa oltiin sitä mieltä, että ei navigaattori osaa mitään kertoa, vaan kyllä me itse tiedetään reitti paremmin:D (miten niin me ollaan oikea kunnon jääräpariskunta, navissa tarkat koordinaatit ja silti epäillään...)
 Meidän retkipaikka oli ihana. Ilma suosi, kaikki olivat hyvällä tuulella. Mahtava päivä.
 Me käytiin kävelyllä metsässä. Kiivettiin tuollainen pikkuinen mäki ylös...
 Ja saavuttiin piiitkälle riippusillalle.
 
Alla joki...
Hienot maisemat...
Myönnän, että pikkuisen riippusilta pelotti. Se heilui ja huojui ja osa askelmista näytti sille, että putoamme alas yhdelläkin väärällä liikkeellä:D
Lasten mielestä silta oli supersiisti!! Kuuleman mukaan tämä silta on Suomen pisin puinen riippusilta, mutta en ole tarkistanut asiaa. Oli se pisin tai toiseksi pisin, näkemisen arvoinen se ainakin on.
 Metsässä kirmailun päätteeksi kauhea nälkä. Autosta herkkueväät esille. Eväitä syödessä alkoi ripsimään vettä. Olimme valmiita lähtemään kotimatkalle ja hyvä niin.
Hetken ajettua taivas repesi ja vettä tuli kaatamalla. Tykkään kuunnella sateen ropinaa. Auton kattoikkunasta näki pisaroiden määrän ja jotenkin se tunnelmallinen ropina sopi hetkeen täydellisesti. Onneksi minä ajoin menomatkan, niin tulomatkan sainkin haaveilla:)

3 kommenttia:

heini kirjoitti...

Voi, kun kauniit maisemat! Mistähän löytyy tällänen ratkipaikka, lapset varmasti tykkäis valtavasti tuosta riippusillasta ja metsässä vaeltelu on muutenkin meidän juttu! :)

Ihania ompeluksi oot taas tehnyt, tykkään hurjasti noista pipoista, jossa tuo ryppykiehkura. Ihanat!

Sulle on tunnustus mun bolgissa. :)

-Heini-

dibsukka kirjoitti...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ahmaskosken_silta

Tuossa on Heini linkki siltaan. Silta on siis Utajärveltä eteenpäin, muistaakseni 16km ennen Vaalaa.

Kiitos tunnustuksesta!!!

Tartun siihen ja muihinkin tunnustuksiin tässä kun ehdin!!!!

Mari kirjoitti...

Mä en ikinä olisi uskaltaut astua tolle riippusillalle :DD