tiistai 10. heinäkuuta 2012

Lindex syksyä...

Laiska nainen ruudun täällä puolen ei ole saanut valmiiksi yhtään ompelusta. Tänään olen ollut koko päivän liikenteessä, joten ompelukoneelle ei ole kerennyt. Eilenkään ei ehtinyt, luuhattiin puistossa ja retkeiltiin. Illan viimeisen hyvän luppoajan käytin kunnon pyörälenkkiin. Kiitos rankan lenkin, makasin loppuillan sohvalla ahmien boksille tallennetuja sarjoja. Kun itse ei saa tehtyä mitään, niin on kiinnostavaa katsoa, että mitä muualle on ilmestynyt. H&M syksyä saapui meille taas muutaman vaatteen verran lisää, haluatteko nähdä? Voisin samalla näyttää kaksi aivan ihanaa Benettonin löytöä.
Koska en nyt omaa kuvia edellämainituista, niin katsotaan millaista on tulossa Lindex nettikauppaan. Mä tykkään pöllökuosista. En edes tajua miksi, mulla tulee pöllöstä mieleen tyhmä vaikka pöllöä aina sanotaan viisaaksi. Kuosina se on ihana, niin ihana!! Tätä tunikaa on tulossa kahdessa värissä ja loppuu kokoon 122. Nuorimmaiselle siis olisi kokoja, mutta esikoinen saapi olla ilman.
Minä en ymmärrä miksi Lindex lastenvaatteet loppuu kokoon 122. Loppuisi kokoon 128, niin saisi vähän isommallekin lapselle vielä ihania kuoseja. Tai vastaisi edes se koko 122 kokoaan, eikä numeroa pienempää. Isompien puolen vaatteet Lindexillä on osittain niin teinimäisiä, että ei niitä ekaluokkalaiselle pue. Onneksi niitä ihanilla kuoseilla olevia vaatteita saa kun tekee itse.
 
 Ei siis parane valittaa vaan katsella tarjolla olevia. Mitäs pidätte tästä. Ihanan pirteä väritys. Keltainen on ollut monell hittiväri niin kankaissa kuin vaatteissa. Keltainen on värinä ihana, mutta eipä meiltä montaa vaatetta tässä värissä löydy.
 
Leggareissa on tuttuja ota kolme, maksa kaksi yksivärisiä. Sitten on paria pirteää raitaa ja nämä kissaleggarit. Aivan ihanat.

Tähtitunika on hyvän mallinen. Tiedän, että tämä on supersöpö lapsen päällä.

Lindexin verkkokaupassa on paljon muutakin. Liikkeissäkin näkyy jo uutuuksia, joten ei muuta kuin päivittelemään vaatekaappeja tarpeen mukaan. Itse koitan olla hankkimatta valmiita, mutta tiedättehän te minut...

6 kommenttia:

jarna kirjoitti...

Keltainen tunika on kiva. Pöllöistä tykkään, mutta kuvan pöllömekko on liian rauhaton tai jotain mun makuuni.

Haluan nähdä ostoksiasi, kiitos :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania, mutta sama juttu: miksi nämä loppuu kokoon 122 cm. Kävin juuri Lindexillä katsomassa ekaluokkalaiselle (134 cm) vaatteita ja eihän niitä rytkyjä voi ostaa. Yksinkertaisesti aivan järkyttävää katsottavaa. Nämä olisivat niitä, jotka sopisivat kyseistä kokoakin käyttävälle.

Rose

Riitta kirjoitti...

H&M syysostokset kehiin :D Mäkin oon katsellut Lindexin syksyä, lähinnä että mitä tulossa. Aika saman tyyppinen setti oli tulossa myyntiin kuin viime syksynäkin yksivärinen tunika ja legginssit mutta niin hyvä perussetti :) Olipa hyvä kun otit puheeksi tuon kokoasian, meillä oli viime syksynä 92cm mut oli jo alkutalvesta hihat lyhyet jne.. siinä sitten ihmettelin että neuvolakortin mukaan neiti ei ollut kasvanut syksyn aikana joten vika oli vaatteen mitoituksessa..

Terhi kirjoitti...

Tosi kivoja! Ja haluan ilman muuta nähdä ne muutkin löydöt ;)

Mua kans harmittaa se että koot Lindexillä loppuu 122 senttisiin. Sohvi on nyt 124 cm pitkä, mutta en jotenkaan osaa edes kuvitella hänellä niitä teinivaatteita vielä kouluun :-/

Vera kirjoitti...

Toi keltainen tunika on kyllä aika kiva =)

Anonyymi kirjoitti...

Sama homma, meidän tuleva akaluokkalainen on nyt 125cm ja just ja just menee 122cm velourit. Entäs sitten...paitoja ei oo voinu ostaa enää vuoteen, paitsi t-paitoja. isojen puoli on liian iso vielä 7 vuotiaalle... :(. Pienten koot saisi jatkua ainakin 128 ja jopa 134 asti...