lauantai 15. syyskuuta 2012

Kolmestaan...

Herättiin aamulla aikaisin sanomaan miehelle hei heit. Hän suunnisti pohjoiseen yhden yön pituiselle crossimatkalle. Kun kerran lauantaiaamuna herää aikasten, on hyvä sauma lähteä kirppisrundille...Koluttiin tyttöjen kanssa pari kirppistä, käytiin Tiimarissa päivittämässä askartelutarvikevarastoa ja lorvailtiin siellä täällä. Oli hauskaa ajella, laulella ja jutella autossa.

Päivemmällä lapset halusi heti testailla niitä uusia askartelujuttuja ja niinpä mulla oli kivasti omaa aikaa siinä ohessa. En tehnyt mitään, kiireisen viikon jälkeen jotenkin suoranaista luksusta kahvikupin ja läppärin kanssa pojottaa hetki sohvannurkassa. Lukea viikolla tulleita lehtiä ja ihan vaan katella ikkunasta puiden heilumista.

Puiden heiluminen oli niin tylsää katottavaa, että alkoi törkeästi nukuttamaan. Oli pakko nousta etten nukahda ja huitele päikkäreitä... Niinpä houkuttelin tytöt lähtemään videovuokraamoon leffan hakuun...

Ilta meni pihalla leikkien ja saunan jälkeen tehtiin erilaisia jäätelöannoksia. Massut täynnä jätskiä, hauska elokuva. Siihen ne minun lapsoset sitten nukahtivatkin ja nyt tuolla sängyssä nukkuu kaksi tyttöä ja kolme kissaa. Saas nähdä mahdunko sekaan vai joudunko sohvalle:D No en, minähän en kodissani sohvalla nuku! Kyllä sopu sijaa antaa.

Nyt kun katselen lasten tuhinaa, valtaa mieleni ääretön onnellisuus. On mahtavaa aikaa tämä kun lapset kasvaa ja heidän kanssa saa tehdä kaikkea kivaa. Tuoreessa muistissa on pikapyrähdykset ruokakauppaan lapsen kanssa joka saattaa menettää hermonsa hetkellä millä hyvänsä. Nykyään saa liikkua rauhassa, lapset osaa kulkea mukana ja esim. tänään kirpparilla minä taisin olla se joka hoputti "voitasko jo liikkua". Tehtiin muuten löytöjäkin. Tai no löytöjä ja löytöjä, mutta saatiin hyödyllisiä juttuja halvalla. Kun lapset ovat isompia, niin tekemisen määrä lisääntyy koko ajan, mutta samaan aikaa oman ajan määräkin kasvaa. Molemmat tytöt viihtyvät pitkiäkin aikoja omissa oloissaan. Keksivät leikkejä, eikä narise lahkeessa hokemassa äitiäitiäiti. Minä en ole koskaan ollut sitä tyyppiä joka jaksaa 24/7 sen, että joku roikkuu hihassa. Tottakai se aika menee ja on omalla tavallaan ihanaa, mutta tästä nautin. On surullista, että monet lopettaa lapsen kanssa olemisen juuri tähän aikaan kun lapsi kasvaa ja itsenäistyy. Luullaan, että kyllä se lapsi pärjää yksin ja selviää omillaan. Eijeiei, tämä aikahan se vasta vanhempia vaatiikin. Esim. ekaluokkalainen on vielä kamalan pieni lapsi vaikka monet pitää jo niin isona, että luulevat pärjäävän kaikessa ja selviävän arjesta yhtä mallikkaasti kuin aikuiset. Voi annettaan lasten olla lapsia.

Omituinen hiljaisuus, ikävä miestä. Onneksi hän tulee huomenna kotiin ja reissuja ei taida enään tälle vuodelle tulla. Toisaalta, pitää miehen saada harrastaa ja ottaa omaa aikaa. Hänellä on raskas työ ja kiireinen arki, vapaa tekee hyvää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Minulla myös tytöt 4v ja ekaluokkalainen. (10/05 ja 07/08) ja nautin kovasti nyt tästä hetkestä. Välillä voi ottaa kirjan ja sanoa että äiti lukee nyt hetken. Usein keksivät itsekseen puuhaa tai käpertyvät kainaloon :) Tytöt leikkivät pitkiä aikoja ulkona yhdessä,toki riitojen ratkojaa tarvitaan välillä ;) Olen kanssasi samaa mieltä,että ei se äitiys lopu kun lapset kasvaa,minua ainakin saa (ja täytyy!!) tarvita vielä. Ekaluokkalainenkin on vielä pieni, elämänkokemusta ei ole kuin 7 vuodenn verran vasta. Aurinkoisia syyspäiviä sinulle ja kiitos kivasta blogista :) usein luen,harvoin kommentoin.
Sanniska

dibsukka kirjoitti...

Mukava kommentti Sanniska. Meillä on melkein samanikäiset lapset, meillä 07/05 ja 07/08