sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Muutama löytö kotiin...

Kirppisten kiertely on jäänyt viime aikoina melko vähiin. Oikeastaan ainut kirppis missä nykyään ehdin käymään, on uusi Mamin kirppis. Se on suht lähellä ja sieltä teen löytöjä aina. Muille kirppareille olen ehtinyt poikkeamaan pikapikaa ja ainut mitä käteen on jäänyt, on vauvanvaatteet eräälle ihanalle pikkumiehelle.
 Tytöille olen tehnyt muutaman herkun vaatelöydön, mutta enimmäkseen nekin ovat olleen aika peruskamaa, yksivärisiä leggareita, sammareita tai tavan sinisiä farkkuja. Vaatelöytöjä toisella kerralla. Paras löytöni on tuo Pentikin lasinen tuikkukippo. Uloimman lasipallon pohjalle voi laittaa haluamiaan koristeita, minä laitoin sinne feikkilunta ja timantteja. Kaunis. Samaan aikaan löyty valkoinen peltilautanen. Molemmat yhteensä 6€
 Mulla on ollut haaveena saada esikoisen huoneeseen Lerberg Ikea hylly punaisena. En sitä koskaan oo saanut aikaiseksi mennä hakemaan ja nyt käsittääkseni punaista ei edes myydä. Olinkin iloinen kun kyseinen hylly tuli Mamin kirpparilla vastaan 10€ hintaan ja kuin uudenveroisena. Iloinen olen tuostakin ruukkulöydöstä. Tuonne laitetaan keväällä kasvamaan jotain kivaa, talvella se saa toimia kynttilöiden pitimenä. Hinta 3€
 Sitten on tämä ihana tähtikannu. Huomaatteko, nokka rikki. Tämä ja samantyylinen lautanen olivat ehjiä meille tullessa, mutta kissojen vetäessä iltavilliä molemmat putosi ja kräks, kannun pysty jotenkuten pelastamaan. Eihän tuo nestettä enään kestä. Tähtikannusta tuli mieleen, että löysin myös pienet palaset kangasta, toinen tähtikangas ja toinen metsolan sunray kangas, hinta niille 4€ ja kannulle 1€
 Voi että tämä pimeässä kuvaaminen tuo tuskaa. Pyysinkin pukilta lisäsalamaa, mutta en tiedä jääkö lisäsalama kaikkien niiden kymmenien toiveiden jalkoihin joita tässä viime kuun olen viljellyt... Kranssi oli kirpparihintaan kallis, mutta koska se kimmelsi ja on ihana, niin maksoin 10€
 Vasemman puolen lokerikko on ihana!! Tuo vedin on niin kuin iso timantti ja lokeroita löytyy monessa koossa. Hinta 6€. Iso rauta-avain on saamassa paikan kranssista jota suunnittelen, nekin muuten kirppislöytö ne kranssipohjat ja unohdin ne... Samassa päydässä kranssien kanssa oli muutakin kivaa askartelukamaa, mm. siipiä, kimalteita ja pensseleitä. Askartelujutut halvalla onkin mieluinen löytö, sillä niitä kuluu.
 Sit pari tyttöjen löytöä. Korurasioita. Tuo hopeinen on tosi makea, siinä on kaksi tasoa ja hyvät lokerikot. Melkein tekisi mieli omia se meikeille. Toinen rasia on suloinen ja siellä säilyy nätisti kirjepaperit. Tytöt löysi zhu zhu petsien prinsessavaunut 1€ hintaan, huippu löytö.
 Kynttiläpurkkeja ei liene koskaan voi olla liikaa. Tuosta tulee kiva valo.

 Siinä alkuun, seuraavassa kirppispostauksessa voisi katsoa niitä vaatteita ja lisää löytöjä lastenhuoneisiin. Esikoisen hyllykin in action olisi kiva esitellä, nythän huoneesta ei saa otettua millään julkaisukelpoista kuvaa:D Itseasiassa harkitsin, että teen postauksen esikoisen huoneen siivoamisesta. Voi jestas taas mitä löytöjä olen siellä tehnyt. Pussillinen hiekkaa on nähty, samoin "kimallevesilasi", nyt löyty liimattuja hiekkakokkareita, kepinpalasia vessapaperiviirillä ja pesusieni joka oli pistelty täyteen havunneulasia...

6 kommenttia:

Cartsu kirjoitti...

Voih, mäkin haluaisin tehdä tollasia löytöjä <3

Pieni Lintu kirjoitti...

Kivoja löytöjä :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania löytöjä:) silmääni osui sinun ihana kaitaliina;) mistäs sen olet löytänyt, olisi minunkin pöydälle täydellinen;)? t.riitu

dibsukka kirjoitti...

Hmmm, koitan miettiä että mistä kaitaliina on ostettu ja ekana tulee mieleen Tiimari. En ole täysin varma, että onko sieltä, mutta muistelen niin.

Mari kirjoitti...

Mä oon luullut et meidän 7v neiti on pahin kaikista, mutta sillä on vaan kiviä ja muuta semmosta "normaalia" :D

Vera kirjoitti...

Aivan ihania löytöjä <3