lauantai 2. maaliskuuta 2013

Elokuvissa...

Me ollaan mieheni kanssa elokuvien suurkuluttajia. On ilo huomata, että lapsetkin ovat oppineet nauttimaan hyvistä elokuvista ja niiden tuomista elämyksistä.
 Tänään lähdimme lomapäivän kunniaksi katsomaan elokuviin uutta Räyhä-Ralf animaatioelokuvaa. Leffan ikärajahan on 7v, mutta vanhempien kanssa 4v ikäinen jo pääsee elokuvaa katsomaan, eli me oltiin liikkeellä koko perheellä.
On kyllä pakko suositella tätä teillekkin. Hauska, tosiaankin koko perheelle sopiva ja ihanasti toteutettu. Pitkästä aikaa sellainen "lasten leffa", että sai vilpittömästi nauraa, jännittää ja nauttia.

Oletko käynyt katsomassa tätä, tykkäsitkö sinä?
 
Eilen uitiin ja koitettiin kokata samoja Kiinalaisia herkkuja kuin mitä viimeksi syötiin ulkona. Tai no, lapset ja mies ui. Minä tajusin ettei uimapukuni enään mahdu päälle, joten kulutin sen parituntisen harrastamalla liikuntaa shoppaillen...

Huomenna leffateatteri vaihtuu makkaranpaistoon ja jäällä tallusteluun jos ilma antaa myötä. Olisi uusi mäenlaskupaikkakin tutkittavana, joten ulkoilua piisaa.

Näin nämä päivät menee, ihana ihana loma.

1 kommentti:

Souliina S kirjoitti...

Meillä on n 10 vuotias poika joka meni katsomaan tämän kavereidensa kanssa ja kehui kyllä elokuvaa kovasti, itse en ole tätä vielä nähnyt.
http://souliina.blogspot.fi/