tiistai 29. lokakuuta 2013

Jotain vanhaa, jotain uutta...

Pimeät syysillat ovat kynttilöiden polton kulta-aikaa.
Näitä kastehelmi-sarjan kauniita tuikkukippoja jaksaa katsella hymyssä suin.
Valon ja varjojen leikit ihastuttaa aina.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Viisi euroa ja pöytäliina...

 Kesällä löysin kirpparilta rahin 5€ hintaan. Väri ei ollut ollenkaan mieleeni, mutta rahin koko ja malli natsasi täysin... Niinpä kiikutin sen meille ajatuksena, että päällystän sen jollain kivalla kankaalla...
 Kotona pengoin kangaslaatikot ja totesin, että mitään sopivaa kangasta ei ole, mutta rahin väärä väri ärsytti niin paljon, että jotain piti keksiä... Katselin olohuoneen värimaailmaa ja totesin, että olisipa jotain joka sopisi koristetyynyihin, sohvaan jne.. Ja sitten muistin...
Mulla oli isokokoinen pöytäliina samaa sarjaa kuin tyynyt. Sakset viuhtomaan, ompelukone laulamaan ja heh, tän piti olla tilapäinen ratkaisu... Kummasti se sama päällinen monta kk myöhemmin edelleen tuossa on.

torstai 17. lokakuuta 2013

Arkitappaus...

Eilen näin ensimmäiset lumihiutaleet, tänä aamuna oli jo -4 astetta pakkasta. Talvi taitaa tulla. Tämä syksy on mennyt käsittämättömän nopeasti. Tuntuu, että ei ole kuin pieni hetki siitä kun istuimme rannalla auringon paahteessa ja odotimme malttamattomasti pienen vauvan syntymää. Luulin tuolloin tietäväni millaista on olla pienen vauvan äiti, mutta taas yllätyin. Elämä eroaa nyt hirveän paljon siitä ajasta kun tytöt olivat vauvoja.

Esikoisen saaminen oli mullistava elämänmuutos. Mikään ei ollut enään ennallaan. Ajatusmaailma muuttui, arki muuttui. Oli uskomaton tunne tuntea oma lapsi sylissä, katsoa häntä ja tuntea se ääretön rakkaus ja onnellisuus. Vastuun määrä melkein pelotti ja samaan aikaan ylpeys omasta pienestä perheestä oikein kutkutti mahan pohjassa. Esikoisen kanssa kaikki oli uutta, opettelua. Muistan, että välillä pelkäsin tekeväni kaiken väärin ja välillä ihmettelin miten luontevaa lapsen hoitaminen voikaan olla.

Kun esikoinen syntyi, ei kavereillani ollut vielä lapsia ja tunsin välillä olevani todella yksinäinen. Olin aika arka lähtemään vauvan kanssa minnekkään, pelkäsin, että mitä jos vauva itkee linja-autossa, kahvilasssa tms. Niinpä mökkihöperyys ajoittain vaivasi. Onneksi ajoittaista alakuloa vähän lievensi se, että muutimme esikoisen vauva-aikana ekaan omaan kotiin, päästiin remppailemaan sitä ja mentiinhän me tuolloin naimisiinkin. Paljon muutoksia pienessä ajassa.
Toinen lapsi oli todella toivottu, mutta silti mielessä kulki ihmeellisiä ajatuksia. Riittääkö rakkaus kahdelle lapselle, entä jos vauva on jotenkin erilainen eikä hän tunnu omalle. Pelotti, että miten 3v sisarus ottaa hänet vastaan ja onko kahden lapsen kanssa ikinä omaa aikaa. Olin tuolloin opiskelemassa ja sekin mietitytti, että mille tuntuu palata taas kotiäidin elämään.

Kun toinen lapsi syntyi, tajusin jo synnytyssalissa, että huoli rakkauden riittämisestä oli turhaa. Kun arkea hetki kului, huomasi senkin, että esikoinen ei ole erikoisemmin mustasukkainen ja että arki loppujen lopuksi asettui aika hyvin uomaansa. Enään kaikki ei ollut niin uutta ja omiin vaistoihin luottaminen tuntui helpolle. Tiesin jo hyviä kikkoja arjen tilanteisiin ja asiat sujui rennommin. Kun kotona oli vauvan lisäksi vauhdikas 3v, ei päivisin aika käynyt tylsäksi. Koko ajan oli jotain tekemistä ja välillä tuntui, että antaisin mitä vaan jos saisin tunnin hiljaisuutta. Tuntui mahtavalle olla kahden tytön äiti ja nähdä miten heidän välille kasvoi päivä päivältä vahvempi side.

Tuolloin jo kaverinikin elivät suht samaa elämäntilannetta. Kun ajatuksia arjesta pääsi jakamaan toisen samassa tilanteessa olevan kanssa, oli se korvaamatonta. Nyt uskalsin kotoakin ihmisten ilmoille ja sitä kautta tutustuin uusiin "äitikavereihin". Nautin kotona lasten kanssa olemisesta. Huomasin jälleen arvomaailmani muuttuneen ja uskalsin olla entistä enemmän oma itseni.
Kun ajatus kolmannesta lapsesta tuli, oli tilanne taas täysin uusi. Olin parisen vuotta kerennyt olla työelämässä. Nyt meillä oli koti jossa olisi tilaa kasvavalle perheelle ja mitään tuollaista ei tarvitsisi muuttaa tai miettiä. Lapset olivat jo sen verran isompia, että heiltä sai hyvin aikaa tehdä omia juttuja. Mietitytti, että onko järkeä aloittaa "alusta". Kaipuu kolmannesta lapsesta oli niin suuri, että se ajoi ohi mukavuudenhalun ja kohta olinkin raskaana.

Raskausaikana pelkäsin eniten sitä, että tytöt tulevat olemaa kovin mustasukkaisia. Etenkin 5v joka oli saanut tähän asti olla perheen pienin. Mietin paljon, että tulenko kaipaamaan sitä miten helppoa isompien lasten kanssa on.

Kun kolmas lapsi syntyi, olin todella huojentunut siitä, että raskaus viimein päättyi ja synnytys meni hyvin. Vauva tuntui heti omalle. Kun tytöt tulivat synnytyksen jälkeen meitä katsomaan ja näin kaikki kolme lasta samassa kasassa, tuli sellainen olo, että näin tämän pitää olla. Turhat miettimiset ja kaikki jotenkin katosi ja päätin, että annan arjen viedä.
Huomenna tämä kolmas vauva on 2kk ikäinen. Voin todeta, että olen taas murehtinut turhaan. Tytöt ovat ottaneet pikkuveljen vastaan upeasti. Alkuun sain osakseni pientä mielenosoitusta, mutta nyt se on kaikonnut täysin. Tyttöjen kanssa ollaan puhuttu paljon siitä, että tämä vauva-aika on kamalan lyhyt. Ollaan kerrottu vauvan kasvun vaiheista ja siitä, että koko ajan vauva muuttuu "helpommaksi" hoitaa ja sen myötä meillä vanhemmillakin on aikaa enemmän kaikkeen muuhun. Ainakin tokaluokkalainen tajuaa hyvin tämän ja hänkin mukamas päivittelee vauvaa katsellessaan, että oi kun hän kasvaa nopeasti. 

Keskimmäinen on aivan hullaantunut isosiskon asemasta. Isosiskona oleminen on hänelle aivan uusi juttu ja näen miten ylpeä hän roolistaan on. Tytöille tuntuu olevan tosi tärkeää se, että vauva on poika. Ehkä eri sukupuoli ei astu niin pahasti heidän reviirille tms. tai ehkä se vaan on niin erilaista.

Noh, onhan tämä taas aivan erilaista. Nyt isommat lapset ovat niin "isoja", ettei heitä tarvitse auttaa pukemisessa, syömisessa, vessassa tms. He siivoavat omat huoneensa, keräävät sotkunsa ja osaavat viedä esim. puhtaat pyykit kaappeihinsa. Kahden pienen lapsen kanssa tuntui välillä, että elämä on yhtä kotitöiden tekoa, nyt ei tarvitse tehdä kaikkea yksin (siis miehen kanssa...) He haluavat hoitaa vauvaa ja heistä on älyttömän paljon apua pikkujutuissa, kuten jonku vaatteen, harson tms. hakemisessa, vauvan vaunujen hyssyttelyssä, ihan missä vaan. Kun vauva nukkuu, on mukava tehdä jotain tyttöjen juttuja, vaikka askarrella, pelailla tms. Ja monesti kun vauva nukkuu, on heillä kaveri kylässä, tai tytöt on kaverilla ja silloin minulla on omaa aikaa. Tuntuu ihmeelliselle, että meillä on pieni vauva ja kaksi isompaa lasta ja talo on silti monen monta kertaa viikossa ihan hiljainen.

Koska tytöillä on omat juttunsa, kaverit, koulu, pikkukoulu ym. niin silloin saan olla vauvan kanssa kaksin. On ihanaa paijailla vauvaa rauhassa ja keskittyä painamaan jokainen hänen ilme ja hymy tarkasti muistiin. Osaan nauttia tästä ajasta nyt paremmin kuin ikinä. Ehkä siksi, että nyt sitä viimein ymmärtää miten nopeasti aika kuluu.

Vaikka oma itsevarmuus on kasvanut vuosien aikana ja äidinvaistot on terävimmät kuin ikinä,
on ihanaa huomata, että silti sitä on sama hysteerinen mamma kuin tyttöjenkin aikana. Äiti joka herää yöllä katsomaan, että hengittääkö vauva tai äiti joka miettii, että onko lapsella varmasti tarpeeksi vaatetta päällä.

Pikkumies on helppo vauva. Hän nukkuu hyvin, syö hyvin, kasvaa hyvin ja kehittyy kovaa vauhtia. En voisi enempää toivoa, minulla on kolme ihanaa lasta. 

On se vaan niin ihmeellistä tämä aika. Hienoa kokea taas jotain erilaista.

torstai 10. lokakuuta 2013

Uuullallaaa...

H&M tykittää nettikauppaan sellaista vauhtia uutuksia, että kun saat yhden paketin kasaan, pitää toista olla jo suunnittelemassa. Tänään uutuksien potin räjäytti aivan ihanat naamiaisasut.
Halloween asut ovatkin nyt ajankohtaisia. Oi kohta pääsee kaivertamaan kurpitsaa ja katsomaan kauhuleffaa ihan luvan kanssa.
 
Prinsessa mekko ja huisi peruukki ovat aivan ehdottomasti suosikkini. Koiralaukkukin on suloinen ku mikä..
 Todella hyvä kakkonen on tämä hauska merenneitoasu.
 Ja jos pikkumies olisi yhtään isompi, olisi hän dragula.



 Asujen lisäksi tuolla näytti olevan mielettömiä asusteita. Esim. röyhelösukkahousuja tai luuranko sukkia. Kannattaa olla haluamansa kanssa nopea, sillä monet on jo loppuunmyyty. Itse ajattelin käydä katsomassa, että onko näitä liikkeessä, sillä haluamani jutut olivat jo loppuneet. Onko joku jo nähnyt Oulussa näitä?

tiistai 8. lokakuuta 2013

Nyt se on virallista...

 Sunnuntaina meillä vietettiin pojan ristiäisiä ja nyt on aivan virallisesti nimikin annettu. Vauvan nimeä me toki ollaan käytetty syntymästä alkaen, eikä se mikään salaisuus ole ollut, mutta nyt on sitten juhlien kera nimi annettu.
Jossain vaiheessa meinasi laiskuus iskea, että ei jaksaisi järjestää ristiäisiä, mutta sitten tuli ajatus, että tottakai kolmaskin lapsemme ansaitsee saman juhlan kuin tytötkin. Ja saman kaavan mukaan. Helpolla olisi päässyt ilman, mutta olisi ollut aika noloa sitten isommalle lapselle selittää, että niin suahan ei oo kastettu ku äitiä laiskotti.
 Nimiäiset olisi tottakai ollut toinen vaihtoehto ristiäisille, mutta koska kuulumme kirkkoon, tytötkin on kastettu, niin sama perinne jatkukoon. Lapset saavat sitten itse aikoinaan päättää, että mihin uskoo vai uskooko mihinkään. Monet ei tänä päivänä kirkkoon kuulu. Itse en koe tarvetta erota sieltä. Käytetään kuitenkin seurakunnan kerhoja lapsille, ollaan aikoinaan haluttu kirkkohäät jne. niin jatkukoon vanha perinne vaikkei tässä mitään himouskoa taustalla olekkaan.
 
Viikonloppu meni siis puunatessa kotia, leipoessa ja muuten järkkäillessä. 
Jälkeenpäin on helppo hymyillä. Nyt on juhlat pidetty. Saatiin ihana rento tilaisuus ja kauniilla tavalla nimi annettua. Kaikki tärkeät lähisukulaiset pääsi paikalle ja kummiksi pojalle saatiin todella rakkaat ihmiset. Vauveli sai aivan mielettömän upeita kastelahjoja. Suloisia vaatteita, leluja ja näitä kuvissa näkyviä juttuja. Nyt saa taas huokasta:)

Miten teillä, kaste vai nimiäiset vai jotain muuta?

torstai 3. lokakuuta 2013

Karhu ko karhu...

Pikkumies on yhden ja puolen kuukauden ikäinen. Voi mikä ihana hurmuri tämä meidän vauva onkaan. Hymyjä satelee perheen iloksi jatkuvalla syötöllä ja ihan mahdottomasti on pienellä asiaakin kun koko ajan kuuluu "vauvan puhetta". Välillä on päiviä kun ilmeisesti massua vääntää ja silloin löytyy voluumia, mutta näitä päiviä ei kyllä ole montaa ollut. Öisin pieni nukkuu edelleen todella hyvin. Yleensi syöntivälit on noin 3-4h, mutta nukkuu pieni välillä 6h pätkiäkin öisin. Pitkät päiväunet ovat myös miehenalun vahvuus ja välillä pitää käydä vaunuja tökkäämässä, että heräisit jo äidin iloksi. Joskus oli aika kun olin varma, että minut on luotu kahden lapsen äidiksi. Nyt tuntuu, että tämä pieni on kuulunut meidän perheeseen aina. On ihanaa kun uskaltaa muuttaa mieltään. Voispa laittaa tätä tunnetta pulloon.
Äippälomalla on hirveän paljon aikaa tehdä kaikkea kivaa, kuten nyt vaikka shoppailla vauvanvaatteita. Kerroinkin aiemmin, että mulle on iskenyt Panda villitys ja tässä pari ostosta sen tiimoilta.
Puolipotkareissa aivan ihanat jalkaterät.
Ehkä maailman suloisin yöpuku.
Vauvan kuvakirjoissakin on karhuja.
Småfolkin pandabodystä keskimmäinen sanoi "äiti tuo panda on kamalan surullisen näköinen" ja niin se kyllä onkin. Onneksi bodyn käyttäjä on yhtä hymyä.
Kirppareiltakin löytää pandoja!

Te vinkkasitte, että Nextillä on ihania pandavaatteita ja niin toden totta oli. Kaikki ihanat oli vaan loppuunmyyty, niisk. Nooo, ei maailma tähän kaadu, nyt laajensin hulluuden kankaiden puolelle. Ompelu tuntuu taas ihanalle kun voi istua koneella ilman selkäkipua. 

Tämmöstä tämän katon alle, kepeää arkista tohinaa, miten teidän lokakuu on alkanut?