maanantai 6. lokakuuta 2014

Lämpöpussimietteitä...

Viime talvena vauva kelliskeli vaunujen ja ompelemani makuupussin lämmössä vaunuissa. Tulevana talvena tilanne on toinen. Poika on tammikuussa 1,5v ja ei todellakaan mahdu enää vaunukoppaan, saati tekemääni makuupusseihin. Tarvitsemme lämpöpussin joka pitää pienen lämpimänä pakkasessa ja tuulen tuiverruksessa. Pelkkä lämmin puku ei riitä.

Vaunut on meillä ollut jokaisella lapsella kovassa käytössä, mutta näistä lämpöpusseista olen vähän pihalla. Tytöillä oli lampaantaljat ja lämmin jalkapeite. En muista, että esikoisen aikaan 9v sitte olisi ollut isompien makuupusseja, mutta ehken vaan silloin osannut etsiä. Keskimmäisen kanssa mentiin samalla kaavalla kuin esikoisenkin ja monesti talven kylmässä mietin, että onkohan taaperolla vaunuissa kylmä. 

Tänä talvena en aio pakkasta pelätä. Hommaan kunnon lämpöpussin, että pikkumiehelle ei tule vilu. 

Haluan, että alaosan saa auki jos vaikka kengät on oikein lumiset tai märät. Turvavöiden paikat on itsestäänselvyys, mutta tuo on uutta, että näissä on kätevä liukueste, että pussi pysyy paikoillaan vaunuissa tai turvaistuimessa... Lämmin, hengittävä, vedenpitävä. Kuulostaa hyvälle. Kahta kokoa, 94cm ja 115cm. Värinsä puolesta tämä olisi passelivalinta, mutta nopealla googlettelulla löydän kyllä aika kivoja kuosejakin.

Olisko sinulla suositella hyvää lämpöpussia tai kertoa kokemuksia tästä Ticketin lämpöpussista?

Miten teidän taaperot matkustaa vaunuissa ensi talvena?

8 kommenttia:

Amy kirjoitti...

Meillä oli käytössä Filuu merkkinen lämpöpussi esikoisen ajoilta (8v sitten ostettu) ja ollut tosi hyvä. Olen vaan sen joutunut nyt jo pesemään aika monta kertaa ja meidän juniori 2v4kk joka edelleen nukkuu ulkona rattaissa unensa tarvitsikin nyt sitten isomman ja lämpimämmän lämpöpussin. HOmmasin nyt Nordlysin lämpöpussin ja hyvältä on vaikuttanut. MIttaakin 100cm asti!

dibsukka kirjoitti...

Ihana kun muidenkin taaperot nukkuu ulkona :) pitää tutkailla tuo pussi. Tänään käytiin ostamassa uusi turvaistuin ja katselin liikkeessä jotain ihan oudon merkkistä lämpöpussia. Näytti kivalle, mutta kuulemma oli vauvojen koko :/ Hyvä siis kuulla, että pituutta monissa kuitenkin on.

Meeri / Murulit kirjoitti...

Meillä on Bugaboon oma lämpöpussi vaunuissa, esikoisella oli Emmaljungan vaunut ja Emmaljungan lämpöpussi eli ollaan aina menty saman merkin pusseilla mitä vaunutkin mutta nyt vertailin kyllä lämpöpusseja ennen kuin päädyin kuitenkin siihen merkin omaan lämpöpussiin, tuo Ticketin pussi oli vahva vaihtoehto mutta en tykännyt tuosta yhdestä vetoketjusta keskellä, helpompi jotenkin omasta mielestäni käyttää kun vetoketjut menevät tuolla sivuilla, yhtenä vaihtoehtona oli myös Elodie detailsin lämpöpussit, niissä oli aika ihania kuosejakin. :)

Meille kunnon erittäin lämmin lämpöpussi on ihan ehdoton, joudun saattamaan aamuisin esikoisen taksille tienhaaraan ja aamulla meillä on kiire joten en ehdi vetämään pienemmälle päälle montaa vaatekerrosta pakkasilla vaan saan hänet nopeasti sujautettua lämpöpisen lämpöpussin suojiin. Lisäksihän meillä tämä pienempi nukkuu myöskin päiväunet rattaissa joten lämpöpussi on siinäkin ehdoton.

Oliviah kirjoitti...

Meillä oli elokuussa syntyneellä toisena talvena vaunu-unilla käytössä tuo Ticketin lämpöpussi pakkaskeleillä ja oli kyllä tosi hyvä ja lämpöinen. Koot ovat noissa mielestäni reiluja. Tuo pienempi koko oli juuri sopivasti Teutonian yhdistelmien pituinen ja jalkopäähän jäi ihan hyvin tilaa n.90cm + taaperolle.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Meillä on tuo Ticketin lämpöpussi ja voin vain kehua! On ollut käytössä jo kahdella lapsella ja tänä talvena siinä köllöttelee meidän 1-vuotias neiti :) Todella lämmin ja käytännöllinen!

Terv. Niina

Anneli kirjoitti...

Pelkästään hyviä kokemuksia Ticketistä. Kaapista taitaa löytyä yksi pienempi ja kaksi isompaa pussia =) (täytyisikin yksi iso myydä nyt pois)
Isommassa pussissa meidän pienikokoinen tyttö mahtui nukkumaan vielä sinä talvena kun täytti 4... Jep, meillä päikkärit nukuttiin vaunuissa vielä tuon ikäisenä
Hyvä ja lämmin pussi on, voin todellakin suositella.
Eisbärchenkin meillä on ollut, mutta oli paljon tönkömpi, enkä pitänyt siitä yhtä paljon

Arkirakkaus kirjoitti...

Kiitos näistä. Huippua lukea teidän kokemuksia. Taidan tilata tuon Ticketin pussin kokeiluun.

Lisää saa laittaa :)

Noora kirjoitti...

meiltäkin löytyy tämä! Ostin esikoiselle aikoinaan ja tykkäsin kovasti. Lapsi pysyi lämpimänä, on pehmeä ja muhkea. Tosin niitä turvavyön reikiä en oo käsittäny... Pitääköhän ne ratkoa auki vai miten muut on niiden kans toiminu? Jos sulla on jo pussi niin kerro miten oot tehny jos oot reiät avannu sieltä takaa. :) kiitos! Meillä oli vielä 1,5 vuotiaan käytössä lyhyempi, tosin isompi olis kyllä ollu jo siinä vaiheessa parempi. :)