tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mustavalkoista...

Elämä ei ole mustavalkoista, mutta kupit ja kipposet tällä erää tuntuu olevan.
 Annolla on kaikkea ihanaa. Olen pari kertaa kaupassa ihastellut heidän Hetki astiaston kulhoja ja kun mies yhtenä päivänä mainitsi, että meillä on liian vähän "tämmösiä kuppeja", niin tiesin mistä löydän täydennystä. 6kpl sarja saapui kotiin.
 
Samalla reissulla bongasin ihanan raitatarjottimen ja saman kuosin viltin. Huvittaa tuo kuvassa näkyvä virkkausopas. Jälleen yritän oppia, mutta todellisuudessa esikoinen on ainut joka kirjaa lukee ja oppiikin jotain...
 Numeromukit ovat taasen Kärkkäiseltä. Oisin voinut ostaa näitäkin sen 6kpl, mutta Oulussa nuo 4 oli ainoat mitä hyllyssä näin. Liekkö tulee lisää tai löytyy muualta, en ehtinyt kysymään sillä tuolla(kin) reissulla oltiin ihan muilla asioilla.
 Kolmikerroksinen lasipurkki ei ole mustavalkoinen, mutta lähelle. Läheisessä rautakaupassa oli kaikki sisustustuotteet viime viikolla miinus 50%, joten purkki, sitten tuollainen iso liitutaulu ja pari kukkapurkkia lähti mukaan.
Tällä viikolla ei sitten kippoja tahi kuppeja oo tarvinut miettiä. Ainut ajatus aamulla on ollut, että äkkiä ulos. Ihanat helteet hellii, joten pystytettiin pihalle iso uima-allas. Oli aamupäivälläkin mahtava siinä kellua x asennossa uimapatjalla ja nauttia kuumuudesta. Piha on kuin biitsillä konsanaan, sillä tilattiin pari viikkoa sitten kuorma-autolavallinen multaa pihan muokkaukseen. Nyt on hyvällä mallilla kaadot ym tylsyydet ja minä mietin paikkoja lumipalloheisille ja kukkapenkeille. Onneksi puoli pihaa on "normitilassa". Suunnitelmaan kuuluu uusi terassikin, mutta näin vauvavuotta viettäessä en tiedä onko se hyvä idea. No, pitää miettiä. Nyt vielä pari kirsikkaa kitusiin ja hyvää yötä. Sisällä onneksi on ihanan viileää!

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kun 8 vuotias sisustaa...

Esikoisen huoneesta on pitemmän aikaa puuttunut kunnollinen matto. Osasyynä puuttumiseen on ollut se, että tyttö on todella tarkka siitä mitä tahtoo huoneeseensa ja osasyynä se, että minä taasen en ole kelpuuttanut ihan mitä sattuu mattoa...
 
Minulla oli selvä visio mitä huoneeseen tulee. Ajattelin, että huoneeseen sopisi timanttikuosin verhot ja ihana raitamatto. Maton nähtyään tyttö totesi "ei kiitos suojatietä mattoon" ja verhoista, että "kivat timantit, mutta haluan jotain turkoosia".

 Moiset kommentit saatuani tulin siihen tulokseen, että ehkä on parasta lähteä kaupoille katselemaan ihan livenä mattoja ja jotain pientä sisustusta muutenkin... Huoneessahan oli entuudestaan jo mustat lintuverhot ja musta taulu erilaistan peilien kaverina... Seinällä oli olohuoneen nykyinen pinkki Marimekon kangastaulu ja jotenkin omasta mielestäni tuntui tuo musta lapsen huoneeseen kovin synkälle... Peilit siis peruja TÄÄLTÄ meidän vanhasta makkarista.

 Esikoisella oli toive, että hän haluaisi huoneeseen jotain turkoosia ja kun hän näki kangasosastolla Vallilan Kujakatti kankaan, totesi "oispa ihana jos se pinkki taulu olis tuosta kankaasta".  
 
En sanomaa sen enempää siinä sitten noteerannut, mutta kun saatiin päätettyä huoneeseen matto, oli jotenkin helppoa kävellä takaisin kangasostalle ja päätyä 1,5m palaseen kangasta ja ei muuta kun uutta kangastaulua tekemään.

Matoksi valikoitui Kodin1 kaupasta ihana turkoosi räsymatto. Ei tullut suojatietä ei, mutta raitamatto taitanee kotiutua alakertaan, sillä niin ihana se oli. Sängynpeite meiltä jäi vielä uupumaan, sillä vanha pinkki ei sovi nyt yhtään uuden maton ja taulun kanssa, mutta uudet petivaatteet löytyi. 
Finlayson optinen omena kuosi kyllä passaa huoneeseen. Kuosi ei oma lempparini kyllä ole, mutta en minä niissä myöskään nuku. Sentään yhden asian sain minäkin kuitenkin päätää... Keittiön pöytätabletteja tilatessa nappasin yhden mustan huoneeseen, sillä se sopii niin kivasti pussilakanasettiin. Korupuu on eilisen reissuni tuliainen esikoiselle ja kovin mieluinen se kyllä olikin. Ajattelin, että sopii lintuverhoihin ja ehkä sen myötä osa koruistakin pysyisi paremmin järjestyksessä.
Matto on oikeasti muuten paljon raikkaamman värinen. Hämärä kuva vähän huijaa...
 Mutta nyt on sitten jotain turkoosia ja pakko sanoa, että esikoinen teki mielestäni oikein hyvät valinnat. Tyttö täyttää nyt heinäkuun lopussa 9 vuotta ja tuon ikäiselle oma huone on melkoisen tärkeä. Hänestä näki, että oman huoneen sisustuksen suunnittelu oli mieluisaa hommaa ja tyttö näyttää perineen minun "järjestyksenvaihto geenitkin", sillä huoneessa pyörähtää vähän väliä joku hylly tai pöytä toiseen paikkaan. Ihanaa kun talossa on viimenkin joku toinenkin jota oikeasti kiinnostaa maton väri :D

Yhden valinnan tosin jouduin torppaamaan.  Hän halusi huoneen ovelle seeprantalja maton. Ei sillä etteikö se olisi ollut ihan hauska, mutta hinnan ja käytännöllisyyden nimissä oli pakko sanoa, että ei tuota kiitos.

Onkos teidän muiden lapset kovia sisustamaan? Meillä perheen 5v vielä nielee lähes kaikki äidin ideat, mutta saas nähdä miten hänen oma maku alkaa tuosta muuttumaan kun eskari koittaa. Ainakin esikoisesta tuli eskarivuotena todella omatahtoinen vähän kaiken suhteen. Vielä kun saisi tämän oman siivoushimon tartutettua;)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Onkos täällä Oululaisia kirppiskävijöitä?

Minulta kysellään usein kirppisvinkkejä ja käymisen arvoisia paikkoja Oulussa.

Koska itse olen kangistunut tuttuun kirppisreittiini, niin olisi kiva kuulla omasta puolestani ja etenkin lukijoiden puolesta uusia vinkkejä.

Eilen kolusin Kiimingin kirpparit ja tajusin, että eipä sinnekkään kamalan pitkä matka oo jos haluaa vaihtelua tuttuun reittiin.

Kerro sinun suosikkikirppis Oulussa tai lähellä? Haluatko suositella myyjän näkökannasta? Entäs miinuksia?

Kokoan kirppisvinkki postausta niiden pohjalta.

Myös sähköpostilla tavoittaa dibsu@hotmail.com