keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

10 vuotta silkkaa hulluutta...

Tai ainakin melkein hulluutta, aika pitää paikkaansa.

Kun 10v sitte tähän aikaan olin viimisillään raskaana, oli meidän makuuhuoneessa kahden kaapin verran vauvanvaatteita. Emme tienneet, että kumpaa sukupuolta tuleva pieni on, joten olimme ostaneet värejä ja malleja vähän joka lähtöön. Ajattelimme, ettei pieni vauva tajua jos hänellä on "väärän väristä" päällä ja vaatteiden mallillekkin oli vähän se ja sama, pääasia, että vaatteita on... Hankinnat tehtiin kirpparilta, halvalla ja muotia miettimättä.

Kun syliini laskettiin pieni valkeatukkainen tyttö, tiesin jo laitoksella, ettei tämän pienen prinsessan päällä tule käymään yksikään poikamainen vaate tai nuhruinen ysäripaita. Halusin pienelle nättiä ja ihanaa, aivan kuten tyttö itsekkin on.

Harmittelin tuolloin Oulun surkeaa lastenvaatevalikoimaa. Googlettelin netistä vaatteita ja löysin huuto.netin. Pohdin, että olisiko siellä mitään kivaa. Ja voi taivas! Olihan siellä! Ei mennyt montaa päivää kun postilaatikkoon kopsahti ensimmäinen huutamani lastenvaate. Se oli HM havunvihreä Nalle Puh neuletakki. Ihastelin taitavaa brodeerausta ja pitsimäistä helmaa. Kohta huomasin, että samaa sarjaa sai farkut ja bodyn ja sitten mentiin. Tuohon aikaan huuto.netissä sai taivaallisia summia jostain HM Nalle Puh vaatteista tai Bamsesta. Enää en pukisi lapselleni kumpaakaan, mutta tuolloin ne oli hitti. Toki muutenkin tyyli ja värit on tuosta muuttunut. Esikoisen vaatteissa ruskea ja vaaleanpunainen oli suosikki värit. 

Kun ensimmäisen ulkoiluhaalarin aika tuli, olin ihan hukassa. Opin uuden sanan: välikausihaalari ja kuulin teipatuista saumoista. Muistan vieläkin kun lastenvaateliikkeessä hipistelin Remun haalaria ja myyjä sanoi "tämä on kuule kunnolla kosteussuojattu, tässä lapsi pysyy kuivana ja lämpimänä" ja ostopäätös oli sillä selvä. Ei puhettakaan, että olisin osannut vertailla jotain mallistoja tai vesipilareita. Se haalari oli näin jälkeenpäin mietittynä tosi rumakin, mutta myyjä puhui totta, lapsi pysyi kuivana ja lämpimänä ja sehän se on tärkeintä.

Kiertelin ahkerasti kirppareita ja ostin vaatteet pelkästään sen perusteella, että mille ne näyttää. Kohta huomasin, että tykkäämissäni vaatteissa oli aina samat merkit. Oli popin tunikoita ja sitä Lindexiä melkein kaikki. Meandin puput hyppäsi areenalle ja Remujen sijasta kaupasta ostettiin Reimateccia. Uusretro oli pop ja tarjolla oli värejä.

Kun toinen tyttäremme syntyi, on siitä aikaa seitsemän vuotta. Silloin löysin lastenvaateblogit. Lueskelin vuoden päivät teidän muiden blogeja ja päätin, että kokeilenpa itekki. Tuolloin löysin huiman määrän uusia lastenvaatemerkkejä ja pikkuruisia nettikauppoja putkahteli kuin sieniä sateella. Huomasin, että muitakin vaatehulluja on pilvin pimein. Tuolloin postaukset olivat ihanan aitoja. Ihmiset kuvasi niitä vaatteita mistä pitivät, ei niitä mitä saavat ilmaiseksi. Blogit oli kurkkaus ihmisten kaappeihin ja ostoskoreihin. Ne kertoivat arjesta ilman mainoslinkkejä ja tarkasti mietittyjä kuvasommitelmia. Oli toki kaupallistakin menoa, mutta ei läheskään niin paljon kuin nyt. Minulla oli siis tyttövauva ja 3 vee prinsessa. Sain humputella kaikenmaailman tylliunelmat ja kimalleballerinat. Rusettipannat ja röyhelöpyllyleggarit. Elin "lastenvaatehullun" unelmaa.

Mutta...

Tytöt kasvoi ja sekaan tuli oma tahto. En halua tuota hametta, se kutittaa. En halua tuota paitaa. Koita siinä luoda ihania kokonaisuuksia kun tytär itse haluaa viipottaa paita sukkahousujen sisällä. Kun löydät jonkun upean mekon ja tyttö ei vaan suostu pukemaan sitä päälle. Kun tyttö ei piutpauta välitä merkeistä tai väreistä vaan se mummun tuoma järkyttävä disneyprintti paita onkin ihanin. 

Lastenvaatehulluus laantui. Pahimmat prinsessavaiheet oli takana ja vaatteista alkoi muodostumaan pakollisia hankintoja. Sitten tapahtui jotain! Meille suotiin pieni ihana poika. Poikien vaatteet olivat minulle täysi mysteeri. Opin nopeasti, että kaupassa on viisi rekkiä tytöille ja yksi pojille. Huomasin, etten löydä kaupoista enää samalla tavalla vaatteita kuin ennen ja laajensin ostotapani entisestään nettiin. Netissä ostoksia tehdessä on aikaa vertailla niin hintaa, kuin laatuakin. Huomasin, että "merkkivaatteita" alkaa kertymään meille enemmän kuin ikinä. Pihistä vai panosta teemasta tuli oikein mietelause minulle ja sitä panostamista tuntuu tapahtuvan koko ajan enemmän. Ehkä panostaminen johtuu siitä, että tunnun törmäävän koko ajan paskaan laatuun. Ostin eräästä ketjusta viime keväänä puolikymmentä kertakäyttötunikaa ja totesin, etten enää osta heiltä mitään. Huonot kokemukset muokkaa ostokäyttäytymistä ja entisestä suosikkimerkistä tulee äkkiä inhokkimerkki.

Jos mietin itseäni ostajana 10v sitten ja ostajana nyt, on moni asia muuttunut. Mutta niin on kuulkaa muuttunut lastenvaatemarkkinatkin. Ainut mikä on ja pysyy, on huono tarjonta Oulussa.

Onneksi on nettikaupat!

Enää ei eletä huutonetin kultaista kautta. Kirppareiden huippulöydötkin tuntuu olevan koko ajan harvinaisempia. Porukka on nyt facebookissa ja uusinta uutta on lastenvaatekirpparit "nettikauppa" muodossa. Vaikka blogeista on tullut loistavia mainoskanavia ja kaupallisuus ajoittain häiritsee, niin puolensa siinäkin on. Alekoodit ja yhteistyökuviot on ainakin minulle tuonut monta uutta merkkituttavuutta ja sievoiset säästöt. Itse olen saanut blogini kautta ilmaiseksi tuotteita joita en olisi ehkä osannut ostaa, mutta niitä testattuani olenkin sitten tykästynyt ja ilolla jakanut hyväksi koetun tuotteen teidänkin kanssa.

No millainen on sitten se 10v tässä lastenvaatteiden pyörteessä elänyt tyttö? Hän tykkää shoppailla vaatteita kirpparilta, mutta inhoaa vaatekauppoja. Hänellä on oma selkeä tyyli, muttei hän tunnista tai tiedä merkkejä. Hän leikkaisi farkut lyhyiksi tarviessaan shortsit ja tuunasi ballerinat liimalla ja kimalteilla. Hän tykkää kaikesta nätistä, muttei koskaan arvostele muita. Hän ei siivoa vaatekaappiaan, eikä säästele uutta mekkoa. Hän ei suostu pukemaan minun valkkaamia housuja, ei vaikka vetoan siihen, että ne ovat muodikkaat. Hänellä on loistava värisilmä, mutta silti hän valitsee vaatteet niiden mukavuuden perusteella. Hänen motto on "nämä on puhtaat ja ehyet".

Vaatteet on vain vaatteita, vai onko?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ja ylistys tyttärestäsi,minulla on myös yksi samanlainen.Tai oli.Koska hän ei enää pukeudu pian kaksikymmentäviisivuotiaana samoin kuin nuorempana.Yläasteella hän oli täysin erilainen kuin muut.Oli hattuja,rusetteja,tyllihameita.Pilkkaa sai kärsiä ja isosiskokin häpesi hänen tyyliään.Minä nautin.Joku sanoi hänelle "vappu meni jo",hän vastasi "riisu sitten naamarisi".Edelleenkin hän on kenkä-,hattu-,laukkufani.Ihana persoona.

Arkirakkaus kirjoitti...

Ihana! Näen silmissäni jo tämän naisen. Erilaisuus on kyllä rikkaus.