keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Näy pimeässä!

Valkoinen lumipeite oli ja meni, sysimusta pimeys on täällä taas. Voi mahdoton miten arvoton se henkikulta joillekkin on. Joka päivä näkee tiellä ihmisiä tai eläimiä ilman mitään heijastinta. Ehkä se sentti kertaa sentti heijastin on jossain takin logossa, mutta kun jokainen tietää, että se ei vaan riitä.

Eipä sitä itsekkään aina ole arvostanut tuota heijastimen tuomaa turvaa. Nyt kun pimeässä autoilee ja tajuaa miten näkymätön ihminen pimeällä tiellä on, on alkanut miettimään asiaa enemmän. Minun lapsuudessa heijastimet oli niitä pankin logoilla roikkuvia killuttimia, ehkei ne sopinut varhaisteinin imagoon, mutta kun nykyään on saatavilla niin älyttömän hienojakin heijastimia. On ledilamppuja ja on upeita asusteita. On heijastavaa lankaa josta kutoa esim. lapaset tai vaikka reppuun maskotti, on heijastinteippejä joilla tuunata vaikka tennarit, on liivejä ja vöitä ja vaikka mitä. 
Ja ihan ehdoton suosikkini: silitettävät heijastinkalvot ja heijastinkankaat joista voi askarrella omansa näköisen. Ei oo turvallisuus siitäkään kii, ettei näyttäs hyvälle... Joten: Näy pimeässä!!

Ompelin itselleni ja tytöille sulkaheijastimet. Vähä puuhelmiä sekaan ja näistä tuli mieluisia. Mitäs heijastinideoita teillä on? Tai mikä on teistä se paras heijastin?

tiistai 24. marraskuuta 2015

Pikkumiehen vaatteita...

 Meidän pikkumies tarvitsi yöpukuja. Suuntasin siis Nextin sivustolle.
Ja voin sanoa, että kannatti!
Sillä löysin aivan ihanan kolmen pyjaman paketin pienelleni.
Nextin yöpuvut myydään usein näin, että useampi puku setissä. Hinta on edullinen ja vaatteet ihanan pehmoisia. Ylin yöpuku on suosikkini, itseasiassa tykkään siitä niin paljon, että voisin pitää pukua päivälläkin pojalla ellei siinä lukisi "lempi yöpukuni" helman pikkulapussa. Kuvat ei koskaan anna oikeutta vaatteiden hyvälle sävylle, kekseliäille yksityiskohdille tai mallille, mutta jos kaipaat yöpukuja vaikka joululahjaksi, kannattaa kurkata Nextin sivut.
Nextiltä löytyy pojille aina ihania vaatteita. Löytyy värejäkin niitä kaipaavalle, mutta tehän tiiätte, että meidän pikkumiehen vaatekaappi on melkoisen ykstoikkosen värinen. Saas nähdä pysyykö se sellaisena kun lapsi kasvaa, mutta nyt mennään äitin ja etenkin isin maulla.
Monsteripaita on mieheni valkkaama ja hoksasin paidan kotiuduttua, että se passaa täydellisesti tilaamieni Mainion housujen kanssa.
Toiset vihaa tekstipaitoja, niin minäkin ennen, mutta nykyäään paidasta tulee superhaluttu kun siinä lukee jotain coolia joka sopii mielestäni veikeälle nuorimmaiselleni.
Niinku nyt tääki...
Tai tää...
Ja toinen juttu on tähdet...
Etenkin kun ne on yhdistetty farkkuihin jotka näyttää farkulle, mutta ovat todellisuudessa ihanan pehmeää matskua, melkein kuin collegea.
 Ja niin, joskus riittää kun se vaan on mustavalkoinen. Niinku tämä Aarrekidin paita joka on jo kolmannessa koossa meillä:D Tuo pöllö on niin suloinen, että en varmaan kyllästy siihen ikinä. Keskimmäinen kysyki yks päivä "äiti miten tuo paita aina vaan mahtuu ja mahtuu".
 Taai tämä Lindexin setti joka on just sopiva... Lindex taitaakin olla Nextin jälkeen toinen suosikkini pojan vaatteiden ostopaikaksi. Tälle syksylle on tullut hankittua sieltä todella paljon ihania juttuja. Niinku nytkin ne jääkarhut ja inkkarijuttuja... 

Tämmöisiä poimintoja tänään. 

lauantai 21. marraskuuta 2015

Joulun kauneutta...

Ouluun saatiin vihdoin ja viimeinen pikkupakkanen ja lunta. Oi miten kaunis valkoinen maa onkaan. Tänään on siis täydellinen päivä kaivaa esille joulujuttuja. 
Kurkataanpa mitä ihanaa olen löytänyt jouluiseen kotiimme.
Meidän joulun koristeteema on tänä vuonna punavalkoinen, kimallus ja sulat. Haluan kotiin kaikkea ihanaa kimmeltävää ja nuo hiutaleet totisesti on sitä. 
Kävyt odottaa kimallesuihketta ja kuusta. Sitä en sentään ole vielä laittamassa, mutta muuten koti saa päivä päivältä enemmän jouluista ilmettä.
Sohva saa päälleen pehmoisen karvaviltin ja punaisen huopapeiton kylmien iltojen iloksi.
Kimallusta mukaan tuo hopean hohtoiset sulkatyynynpäälliset, näitähän voisi pitää läpi vuoden?
Punaisia tyynyjä kaveriksi...
 Ja pöydille palamaan sulkakynttilöitä. Ehkä punaisia kimallehelmiä ihan pari tuonne tarjottimelle...
Tai sitten pari kaunista joulupalloa kynttilöiden sekaan?
 Ja niin, niitä sulkia. Tiesittekö, että kaupassa myydään lasisia palloja joihin voi itse laittaa sisälle mitä tahtoo. Ajattelin tilata näiden valmispallojen kaveriksi muutaman tyhjän lasipallon, laittaa sinne sisälle hopea glitteriä ja sulkia.
 Sulkakoristeita on tosi vähän näkynyt, mutta jotain kuitenkin on löytynyt. Kissat muutes arvostaa tätä teemaani. Askartelin höyhenistä kranssin ja kissakaksikkoni päätti seuraavana yönä muokata kranssin vähän pelkistetymmäksi...
 Sitte sitä punasta pikkusen...
 Ruokapöytä saa ylleen valkoisen sulkaliinan. 
 
Ostin myös punaisen pellavakaitaliinan siihen kaveriksi, mutta jotenkin tuo hopeanhohto silti miellyttäisi enemmän. Ehkä joulupöytä voisi saada punaista väriä serveteistä ja kynttilöistä?
 Tai sitten laitan sen punaisen ja sen päälle näitä hopeanhohtoisia sulkia? Tai ehkä pidän nyt vaan pelkkää kaitaliinaa?
Leipomistakaan ei oo pakko alottaa vielä kun tuoksukynttilät hoitaa hyvän tuoksun. Tosin leipominen on just sitä mukavaa hommaa, mutta kuka veisi kaikki ne kalorit mennessään...
 Sitä kuusta ootellessa joulupallot voi laittaa vaikka tuonne. Patterilla toimivat ledilamput on kyllä loistava keksintö.
Että tämmöstä. Kyllä näistä vielä nätti joulukoti aikaan saadaa. Lastenhuoneissa sitten seikkailee pukit ja tontut ym. lumiukot, että sinne tämä harmoniani ei yllä. Jotenkin ihanaa, että jokaisessa huoneessa voi hullutella omiaan ja silti kaikki sopii yhteen: jouluun.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Mummola jota ei koskaan ollut olemassakaan...

Hyvää Isänpäivää jokaiselle isälle.

Minun isäni kuoli kun olin 11vuotias. Tämä isänpäivä tuntuu jotenkin haikealle kun mietin, että vanhin tyttäreni on saman ikäinen kun mitä itse olin viettäessäni viimeistä normaalia isänpäivää.

Se, että isäni puuttuu meidän elämästä, tarkoittaa tietenkin, että lapsieni elämästä puuttuu toinen pappa. Olisi ihanaa jos lapsillani olisi perinteinen mummula molemmalla isovanhemmalla varustettuna, mutta kun ei ole. Toisesta puuttuu mummo, toisesta se pappa.

Kun minä olin lapsi, puuttui minultakin toinen pappa. En koskaan nähnyt tätä pappaani, joten en osannut sitä kaivatakkaan. Mummula oli mummula pelkällä mummolla ja sillä siisti. Toisessa mummolassani oli molemmat isovanhemmat elossa, joten se oli oikein semmoinen perinteinen mummula. Perinteinen ihan maisemaltaankin. Tiiättäkö semmoinen punanen rintamamiestalo maalla. Pihassa terhakka pystykorva ja vintin ikkunan alla kukkiva tuomi. Mummolassa oli narisevat portaat vinttiin ja ovissa hassusti naksahtava salpalukko. Pappa oli jämerä mies ja muistan, että hänestä huokui viisaus ja elämänkokemus. Pappa ei turhia höpötellyt tai lässyttänyt, mutta hän tuntui turvalliselle ja vakaalle.

Tuollaisia samoja kokemuksia tahtoisin omillekkin lapsille. Pappa joka neuvoisi miten pajupilli tehdään ja pappa joka kertoisi jänniä tarinoita lapsuudesta. Siitä ajasta kun kaikki oli aivan toisin. Se semmoinen perinteinen mummola. Niitä ihania viikonloppureissuja mummolaan ja elämänmittasia muistoja.

Mutta sepä laittaakin miettimään. Onko näitä perinteisiä mummuloita muutenkaan enää? Monet isovanhemmat asuu kaupungissa. He ovat kiireisiä, he harrastaa kuusi kertaa viikossa ja vapaa-ajalla tahtovat katsoa rauhassa kokkiohjelmia. Lastenlapset eivät olekkaan siunaus vaan riesa ja heidät tahtoo nähdä vaan jouluisin jolloin käydään sukuloimassa ja muistetaan lasten nimet ja iät väärin.

Tai ehkä mummola onkin lämmin ja ihana, mutta me vanhemmat liian kiireisiä siellä käymään. Mummo ja pappa saattavat toivoa, että näkisivät lastenlastaan useammin, mutta sinne rusinapullan ääreen ei kukaan koskaan tule. Ehkä vanhemman ja hänen vanhemman välit ovat tulehtuneet ja lapsi kärsii tilanteesta menettämällä mahdollisuuden luoda oma kontaktinsa mummuun tai pappaan. 

 Mietin usein, että jos isäni olisi elossa, niin lapsillani olisi täydellinen pappa. Pappa takuulla rakastaisi jokaista lastenlastaan ja tahtoisi olla heidän elämässä läsnä. Äitini sanoo usein, että häntä harmittaa niin kovin paljon ettei isäni ehtinyt nähdä minun naimisiinmenoa, meidän lapsia ja koko tätä kasvua. Minä tottakai harmittelen, että lapseni ovat menettäneet mahdollisuuden tutustua isääni.

Mutta tottahan on, ettei isovanhemman elossa olo ole tae hyvälle suhteelle lapsenlapseen? Täysin tuurikauppaa. Elämän arpanoppaa, että millainen isovanhempi sieltä nyt sattuukaan tupsahtamaan. Vähän niinkun vanhemmatkin, niitä ei vaan voi valita. Ja eihän minun lapsuuden mummola tarkoita, että oikea mummola on juuri sellainen. Se oikea perinteinen mummola voi olla jotain todella erilaista.

Tuntuu, että ikävöin jotain sellaista mitä ei ole olemassa, eikä koskaan olisi tullutkaan olemaan.

Perhekuviot on joskus vaikeita. Veriside ei ole mikään pakote väleissä pysymiseen ja tuntuu joskus, että sana perhe ei merkkaa enää mitään. On näitäkin tapauksia, että perhe muodostuu ihmisistä jotka eivät ole sukua ollenkaan. Esim minä koen, että minulla on sisko, vaikkei minulla sitä biologisesti todellakaan ole.

Ehkä nämä asiat kuuluu niihin juttuihin joita ei kannattaisi miettiä. Kun asialle ei mitään mahda, niin miksi niitä edes ajatella.

Mutta oli miten oli, olkaa onnellisia te joilla on ihana mummola. Ja te joilla ei ole, ette ole yksin.

Jos menneeseen ei voi vaikuttaa, niin tulevaanpa voi. Minä toivon, että jonain päivänä minusta tulee mummi ja miehestäni pappa. Että meidän koti muuttuukin mummolaksi. Sitten kuulkaa tehdään pajupilli ja paistellaan lätyt. Kerrotaan juttuja lapsuudestamme kun kotona ei ollut nettiä ja kaverille piti pyöräillä sanomaan asiansa.

Mutta sinne nyt on aikaa, ajatus unelmien mummolasta elää.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Kranssi

Pilleillä puuhastelu jatkuu. Nyt vuoronsa sai kaunis kranssi. 
Kranssi odottaa ylleen vielä mustavalkoisia puuhelmiä, mutta ne on jossainpäin suomea postipojan huomassa. Olleet koko viikon, joten eiköhän ne jo ensi viikolla tule. 
Koska näitä kransseja on helppo ja nopea tehdä, saa ulko-ovikin omansa. Siihen pitäisi keksiä jotain ihanaa jouluista. Punaisilla helmillä saisi jo paljon ilmettä, mutta jotain muutakin toivoisin, en vaan keksi mitä? Valkoisia käpyjä? Valkoisia tiukuja? Jotain...

Seuraavassa postauksessa jatketaan joulukoristeilla. Näytän pari hankintaa joulukotiin... Nyt väsäämään miehelle kakkua. Tai no lapset sen saa tehdä, mutta minä vahdin. 

Mukavaa viikonloppua!! 

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Marraskuu, joko mennään?

Marraskuu. Jouluhullun lempiaika alkaa. Ennen meillä laitettiin aina joulukoristeet joulukuun alussa, jopa vasta itsenäisyyspäivän jälkeen kuten lapsuudenkodissanikin tehtiin. Nykyään joulunlaitto alkaa jo marraskuussa, että takuulla kerkeää nauttia kauniista koristeista ja erilaisesta kodin tunnelmasta. 
 Kuten tiedätte, tykkään näperrellä kaikkea kivaa. Netti tarjoaa lukemattomat määrät ideoita, inspiraatiota ja oivalluksia. On upeaa löytää kiva ohje, hommata siihen tarvikkeet, toteuttaa se ja sitten nähdä oma kädenjälki.
 Uusin villitykseni onkin näpertelyn saralla muovipillit. Ja voi jestas miten vaikea näitä ohkasia pillejä onkaan löytää. Voin kertoa ajaneeni Oulu-Haukipudas- Ii akselilla melko monta kauppaa ja ei, ei löytynyt. Sitten näin Facebookissa Paapon nettikaupan ja tadaa, sieltä löytyi!! Että jos innostut, niin tiiät minne suunnata...
No mutta mitä niistä pilleistä sitten tehdään? No minä tilasin pillit ja puuhelmiä kranssia varten. Kävikin kuitenkin niin, että ihan viimehetkellä löysin jotain vielä parempaa ohjeen saralla ja päräytin siitä kasaan timanttihimmelin.
Tai no ei ohjeita paremmuusjärjestykseen voinut laittaa, joten se kranssikin on työnalla, mutta kattokaa nyt miten ihana timanttihimmeli syntyy niinkin yksinkertasilla matskuilla kun pillit ja lanka!

Alkuperäinen ohje TÄÄLTÄ KLIK. Muokkailin omaani vähän tekovaiheessa, mutta sehän juuri onkin yksi himmelin ihanuuksista, että jokainen saa tehtyä takuulla itsensä näköisen.

Mitäs tykkäät?